Vankilassakaan ei ollut vapaita paikkoja, ja Mischa pistettiin pieneen suurempia rikosvankeja varten varattuun komeroon. Harmaapäinen, korkeakasvuinen, pitkänaamainen ja suippopartainen vanginvartija, jonka värittömät silmät olivat aivan liikkumattomat, sulki suurella kolinalla paksun likaisen oven ja kyyristyen sen ympyriäiseen aukkoon sanoi, aivan kuin olisi puhetorveen puhunut, matalalla yksitoikkoisella äänellä:
— Jos jotain tarvitaan — kutsukaa, olen tässä…
Ja samassa katosi hän hiljakseen kuin hiiri.
Nuorukainen seurasi häntä uteliain katsein ja ihaillen jonkun aikaa omaa tyyneyttään rupesi lähemmin tarkastelemaan komeroa. Se oli pitkä, kapea huone; vasemmalla puolella oven vieressä tunkeutui seinästä sisälle raskas kolmikulman muotoinen uuni ja siihen lujasti kiinnitetty vähän luisu, likainen neljän hengen makuulava. Tämä ylettyi koko seinän pituudelta suureen ruskealla ruostepeittoisella rautaristikolla varustettuun akkunaan asti. Makuulavan ja oikeanpuoleisen seinän välille jäi tilaa noin puolentoista arssinaa ja paitsi makuulavaa — ei tässä likaisessa, synkässä huoneessa muuta ollutkaan. Raskas kivinen holvikaarros, joka täynnä halkeamia laskeutui vasemmalla seinällä melkein makuulavan tasalle, ja tämä kaarros se juuri antoi komerolle eriskummallisen pallonpuolikkaan tapaisen muodon, joka oli keskeltä jaettu kahtia. Holvin korkeimmalla kohdalla oikeanpuolisen seinän vieressä paloi tomuinen sähkölamppu valaisten lian, tapetuista luteista syntyneitten ruskeitten pilkkujen ja kaikenmoisten piirroksien peittämiä seiniä.
Makuulavan puoleisella seinällä lähellä uunia oli luultavasti jollakin naulalla piirretty suuret määrät numeroita, — joku lienee tällä tavoin yhteen-, kertoma- ja jakolaskulla koettanut lieventää ikävää ja tyhjää yksinäisyyttään… Lähellä akkunaa oli isoilla kirjaimilla piirretty tummaan kuivettuneeseen homeeseen:
"Kaks' on meitä Vjasmalaista
Aika reuhkanräyhkänää,
Mieronkierttäjää,
Kopekan mist' irti saamme
Limpun ostamme, sen jaamme
Ja — hoklennamme."
Mischa naurahti miettiessään, mitähän merkinnee — "hoklennamme?" — Varmaankin se tarkoittaa — ahnaasti syömistä, päätti hän katsellen seinälle säännöttömiin riveihin hauskasti ripoiteltuja kirjaimia. Ja "kaksi reuhkanräyhkänää" tuntui hänestä olevan kaksi iloista huimapäätä — aina puoleksi nälkäisiä, jotka eivät koskaan sure eivätkä mitään pelkää, kuleksivat iäti kaupungista kaupunkiin, missä vaan sattuu tilaisuus — sieltä "kopekan irti kiskaisevat" ja eleskelevät kuin petolinnut ihmisten keskellä… Mischa luki runosäkeet uudelleen ja tuntiessaan, mitenkä likaiset seinät alkoivat häntä yhä enemmän huvittaa, purskahti hän äänekkääseen nauruun…
Oven takaa alkoi kuulua askeleita ja kolkko ääni kysyi äkäisesti:
— Mitä te siellä?
Mischa säpsähti, kääntyi katsomaan — ja näki oveen tehdyssä reiässä kylmän liikkumattoman silmän…