Ja Varjenka katosi puitten väliin, ennenkuin Ippolit Sergejevitsh ennätti kysyä, missä airot olivat.
Puut kuvastuivat latvat alaspäin liikkumattomaan, kylmään veteen. Nämä kuvat olivat rehevämpiä ja kauniimpia kuin elävät puut, jotka kohosivat rannalta varjostaen vettä väärillä, kampuraisilla oksillaan. Vesi, johon ne kuvastuivat, peitti jalosti niistä rumat kohdat näkymättömiin ja loi kirkkaan ja sopusointuisen fantasian tuon köyhän ja ajan kuluttaman todellisuuden yli.
Ihaillessaan tätä haaveellista hiljaisuuden ja vielä viileän auringonloisteen kehystämää kuvaa Ippolit Sergejevitsh istui veneessä hengittäen ilman mukana itseensä leivosten onnentäysiä säveleitä. Hän tunsi, kuinka uusi, suloinen rauhan tunne heräsi hänen rinnassaan, hyväili hänen aivojaan ja tuuditti uneen hänen alituisen, levottoman pyrkimyksensä ymmärtää ja selittää. Ympäri vallitsi syvä hiljaisuus, lehti ei hievahtanut puussa, ja tässä hiljaisuudessa tapahtui luonnon äänetön luomistyö, syntyi uutta elämää vanhan väistäessä kuolemaa, joka jyrsi kaikkea saamatta kuitenkaan voittoa. Ja sininen taivas loisti juhlallista kauneutta.
Kuvan taustaan syvällä vedessä ilmaantui valkoinen kaunotar lempeä hymy kasvoilla. Hän seisoi siellä airot kädessä, ikäänkuin olisi kutsunut luokseen, se soi ääneti, ihanana kuin olisi taivaasta tullut.
Ippolit Sergejevitsh tiesi, että se oli Varjenka, joka oli tullut puistosta ja joka katsoi häneen, mutta hän ei tahtonut rikkoa lumoustaan äänillä eikä liikkeillä.
— Millainen uneksija! — kajahti ilmassa ihmeellinen huudahdus.
Silloin Ippolit Sergejevitsh irrotti kaihoten katseensa vedestä ja katsoi tyttöön, elävään tyttöön, joka laskeutui alas puistosta jyrkkää rantapolkua pitkin.
Mutta hänen kaihonsa katosi nähdessään tytön, sillä tämä oli todellisuudessakin lumoavan kaunis.
— Kukapa uskoisi, että teissä on taipumusta haaveiluun! Teidän kasvonne ovat niin ankaran ja vakavan näköiset… Tahdotteko pitää perää? Me soudamme jokea ylöspäin, siellä on kauniimpaa… ja vasten virtaa on yleensä hauskempi soutaa, kun saa tuntea olevansa työssä, toiminnassa…
Rannasta työnnetty vene huojui veltosti uneliaalla vedellä, mutta voimakas liike airoissa käänsi sen heti rantaa pitkin ja toinen liike kiidätti sitä jo eteenpäin.