Ippolit Sergejevitsh katsoi sisareensa ja ajatteli inhoten:
— Hän on viisas! Jos Jumala on luonut ihmisiä, niin elämä vuorostaan on luonut heidät uudestaan siihen määrään, että he aikoja sitten ovat käyneet Hänelle vastenmielisiksi.
Mutta sisar selitti innokkaasti käsitystään avioliitosta.
— Avioliitto on oleva järkevä sopimus, jossa ei ole mitään uhalla uskallettua. Niin minäkin olen ajatellut järjestää asiani Bjenkovskijn kanssa. Mutta ennenkuin minä otan tämän askelen, minä tahtoisin selvittää miesvainajani kiusallisen veljen vaatimuksen. Ole sinä hyvä ja tarkasta kaikki paperit.
— Ehkä sallit minun ryhtyä siihen huomenna?
— Tietysti, milloin haluat.
Jelisaveta Sergejevna istui veljensä kanssa vielä pitkän aikaa kehitellen mielipiteitään ja kertoen yhtä ja toista Bjenkovskijsta. Hän puhui hänestä alentuvaisesti hymyillen ja silmiään siristellen. Veli kuunteli ja ihmetteli, ettei tuntenut minkäänlaista osanottoa sisaren kohtaloon ja puheeseen.
Aurinko oli jo laskenut, kun he erosivat. Veli meni tästä seurustelusta väsyneenä huoneeseensa, sisar samasta seurustelusta virkistyneenä taloustoimiinsa.
Ippolit Sergejevitsh sytytti lampun, etsi erään kirjan ja istuutui lukemaan, mutta jo ensimäistä sivua lukiessaan hän huomasi, ettei ollut lukutuulella. Hän sulki kirjan ja ojensihe nojatuolissa mukavaa asentoa etsien; mutta nojatuoli oli kova, ja sentähden hän kävi sohvalle pitkäksensä. Ensin hän ei ajatellut mitään, sitten hän muisti harmikseen, että hänen piakkoin täytyy tehdä tuttavuutta herra Bjenkovskijn kanssa, ja samassa hän hypähti muistaessaan sen luonteenkuvauksen, jonka Varjenka oli tästä herrasta antanut.
Ei kestänyt kauan, kun kaikki hänen ajatuksensa pyörivät vain Varjenkan ympärillä. Hän ajatteli muun muassa: