— Kuinka voisimme olla ystäviä? — huudahti Bjenkovskij tulisesti.
— Hyvät herrat! — ilmotti Jelisaveta Sergejevna sisältä. — Älkää unohtako, että te olette juuri tulleet tuttaviksi…
Sisäkkö Masha kattoi päivällispöydän helistäen kovasti astioilla ja luoden tuontuostakin salavihkaa Bjenkovskijn kasvoihin katseen, joka säteili naiivia ihastusta. Ippolit Sergejevitsh katsoi myöskin häneen ajatellen, että tätä nuorukaista on kohdeltava kaikella huomaavaisuudella ja että olisi paras välttää joutumasta hänen kanssaan ideaalisiin keskusteluihin, sillä hän saattaa kiivastua vimmatusti. Mutta Bjenkovskij katsoi tulevaan lankoonsa tulinen tuike silmissä ja hermostunut värinä kasvoilla. Nähtävästi hän intohimoisesti halusi puhua ja hillitsi vaivoin tämän halunsa. Ippolit Sergejevitsh päätti sulkeutua puhtaasti virallisen kohteliaisuuden rajoihin.
Jelisaveta Sergejevna istui jo pöydän ääressä viskellen leikillisesti ja sievästi tyhjiä lauselmia milloin puolelle, milloin toiselle. Miehet vastasivat hänelle lyhyesti, toinen sukulaisen tuttavallisella välinpitämättömyydellä, toinen rakastuneen kunnioituksella. Mutta kaikkia kolmea vaivasi jonkunlainen kiusallisuuden ja painostuksen tunne, joka pani tarkkaamaan toista ja itseään.
Masha toi ensimäisen ruokalajin terassille.
— Olkaa hyvät! — kutsui Jelisaveta Sergejevna ottaen kauhan käteensä.
— Otatteko ryypyt?
— Minä otan ainakin! — virkkoi Ippolit Sergejevitsh.
— Minä en ota, jos suvaitsette, — ilmotti Bjenkovskij.
— Suvaitsen mielelläni. Mutta maistattehan te?
— En tahdo…