Jelisaveta Sergejevna ihaili häntä vaaleansiniset silmät puoleksi ummessa; niissä loisti nautinnonhimon kipinä.
— Kaikessa siinä, mitä te olette niin voimakkaasti ja kauniisti lausunut, — puuttui Ippolit Sergejevitsh ystävällisesti ja vakavasti puheeseen käyttäen hyväkseen väsyneen puhujan satunnaista väliaikaa ja tahtoen rauhottaa häntä, — kaikessa siinä on kieltämättä paljon totista tunnetta ja tutkivaa järkeä…
— Pitäisipä sanoa hänelle jotakin jäähdyttävää… — ajatteli hän ponnistaen ajatuksensa liikkeelle ja muodostaen sarjan kohteliaisuuksia.
Silloin hänen sisarensa päästi hänet pälkähästä. Jelisaveta Sergejevna oli jo syönyt kylläkseen ja istui nyt nojatuolissaan sen selkämystä vasten nojaten. Hänen tumma tukkansa oli kammattu vanhanaikaiseen tapaan, mutta tämä kruununmuotoinen kampaus sopi hyvin hänen käskevään ilmeeseensä. Pidätetystä hymystä auenneitten huulten takaa näkyi kaksi valkoista, hienoa hammasriviä, ja kauniilla kädenliikkeellä hän keskeytti veljensä sanoen:
— Sallikaa minunkin sanoa sana! Minä muistan erään viisaan miehen lausunnon, ja se kuuluu: "Ne eivät ole oikeassa, jotka sanovat: tuossa on totuus! — eivätkä nekään, jotka vastaavat: tuossa on valhe! — vaan oikeassa ovat ainoastaan Zebaot ja ainoastaan saatana, joita en usko olevan, mutta joitten täytyy olla jossakin, sillä he ovat tehneet elämän niin kaksinaiseksi ja elämä on luonut heidät. Ymmärrättekö? Minähän puhun samaa kieltä kuin tekin! Mutta vuosisatojen viisauden minä puserran yhdeksi ainoaksi lauseeksi, jotta te näkisitte viisautenne mitättömyyden".
Ja lumoavan kirkas hymy kasvoillaan hän kysyi vierailtaan:
— Mitä te pidätte siitä?
Ippolit Sergejevitsh kohautti sanatonna olkapäitään; sisaren sanat hämmensivät hänet, mutta hän oli tyytyväinen, että Bjenkovskij oli rauhotettu.
Mutta Bjenkovskijlle tapahtui jotakin omituista. Kun Jelisaveta Sergejevna rupesi puhumaan, niin hänen kasvoilleen leimahti innostuksen tuli, joka kalpeni sana sanalta. Hän tahtoi vastata jotakin, hänen huulensa vapisivat hermostuneesti, mutta sanoja ei kuulunut. Mutta Jelisaveta Sergejevna istui mahtavana kaikessa rauhassa ja seurasi hänen kasvojensa ilmeitä nauttien siitä vaikutuksesta, minkä sanansa tekivät nuorukaiseen.
— Minusta ainakin näyttää, kuin nämä sanat sisältäisivät suurten filosofisten teosten koko loppusumman, — sanoi Jelisaveta Sergejevna hetken aikaa vaiettuaan.