— Varjenka käy… ja Banartseva ajaa joskus, harvoin, luokseni… Sinä kaiketi muistat hänet? Ljudmila Vasiljevnan? Hänenkin avioelämänsä on onnetonta, mutta hän osaa olla panematta sitä pahakseen. Mieheni luona kävi paljon miespuolisia vieraita, mutta ei ainoatakaan intresanttia! Minulla ei ole ollut kenen kanssa puhua… maanviljelys, metsästys, kunnalliset selkkaukset, juorut — siinä heidän ohjelmansa… Muuten… on täällä sentään yksi… tuomarikokelas Bjenkovskij… nuori ja hyvin sivistynyt. Muistatko sinä Bjenkovskijn perheen? Odotappas! Taitaa joku tulla…
— Kuka tulee… Bjenkovskij? — kysyi Ippolit Sergejevitsh.
Hänen kysymyksensä huvitti sisarta jostakin syystä. Tämä nousi nauraen tuoliltaan ja sanoi oudosti:
— Varjenka!
— Vai niin!
— Saammehan nähdä, mitä sinä hänestä arvelet… Hän on vallottanut täällä kaikki. Mutta mikä hirviö hän onkaan henkiseltä puolelta katsottuna! Muuten — saathan kohta itse nähdä!
— Ei minua nyt haluttaisi… — ilmotti veli välinpitämättömästi ojennellen itseään nojatuolissa.
— Minä palaan aivan kohta, — sanoi Jelisaveta Sergejevna mennen sisälle huoneeseen.
— Mutta jos hän tulee sinun poissaollessasi, — arveli veli rauhattomasti. — Älä mene… anna minun mieluummin poistua!
— Minä tulen tuossa tuokiossa! — huusi sisar sisältä.