Varjenka tuli hänen sanoistaan surulliseksi, mutta vilkastui pian:
— No niin… se on ikävä sinulle… mutta me lähdemme joka tapauksessa! Eikö totta? Ja tänään me lähdemmekin kauas… Mutta kuulehan, saavatko Grigorij ja Masha lähteä kanssamme?
— Grigorij kyllä! Mutta Masha .. kuka siinä tapauksessa laittaisi päivällisen?
— Kuka täällä syö päivällistä sitten? Sinä ajat Bjenkovskijen luo, me emme palaa ennen iltaa.
— No ota sitten Mashakin…
Varjenka katosi. Ippolit Sergejevitsh sytytti paperossin, meni ulos terassille ja alkoi astella sitä pitkin edestakaisin. Hän iloitsi huvimatkasta, mutta Grigorij ja Masha olivat hänestä liikaa. He tulevat epäilemättä vain häiritsemään häntä; heidän läsnäollessaan hän ei voi puhua vapaasti.
Ei ollut kulunut vielä puolta tuntia, kun Ippolit Sergejevitsh ja Varjenka seisoivat jo veneen luona katsellen kuinka sen ympärillä puuhasi Grigorij, punatukkainen, sinisilmäinen ja kaarevanenäinen nuorukainen, jonka kasvot olivat täynnä pisamoita. Masha asetteli teekeittiön ja myttyjä veneeseen ja sanoi pojalle:
— Joudu, punapää! Näethän, että herrasväki odottaa.
— Kohta on valmis, — vastasi poika korkealla äänellä pannen hankaimet paikoilleen ja vilkuttaen samalla silmää Mashalle.
Ippolit Sergejevitsh huomasi sen ja arvasi, kuka iltaisin hiipii hänen ikkunansa ohi.