— Tiedättekö, — sanoi Varjenka istuen jo veneessä ja päännyökkäyksellä osottaen Grigorijta, — tuo tuossa on myöskin oppinut… Hän on lakimies.
— Hyvänen aika, mitä te puhutte, Varjenka Vasiljevna, — nauroi
Grigorij paljastaen lujat hampaansa. — Vai lakimies!
— Ihan totta, Ippolit Sergejevitsh, — hän osaa kaikki Venäjän lait…
— Onko siinä perää, Grigorij? — kysyi Ippolit Sergejevitsh uteliaasti.
— Neiti laskee pilaa… Eihän niitä kukaan kaikkia osaa.
— Entä se, joka on kirjottanut ne?
— Herra Speranskij? Hän on kuollut ja haudattu jo aikoja sitten…
— Mitä te luette sitten? — kysyi Ippolit Sergejevitsh katsoen tarkemmin nuorukaiseen.
— Lakiahan minä, niinkuin armollinen neiti sanoi, — vastasi Grigorij luoden vilkkaat silmänsä Varjenkaan. — Sain sattumoilta käsiini lakikokoelman kymmenennen nidoksen… minä katselin sitä… näin siinä olevan mieltäkiinnittävää ja hyödyllistä lukemista… Aloin lukea… Nyt on minulla ensimäinen nidos menossa… Ensimäisessä kappaleessa sanotaan: "Kukaan ei voi syyttää sitä, ettei tunne lakeja." Minä arvelen, ettei kukaan niitä kaikkia osaa, eikä niitä kaikkia tarvitsekaan osata… Koulunopettaja on luvannut lainata minulle teoksen talonpojista… Se tulee olemaan mieltäkiinnittävää lukea.
— Näettekös nyt? — kysyi Varjenka.