— Jos käyttäisin hyväkseni uskonnon auktoriteettia muokatakseni hänen sielunsa maaperän?
Mutta hän hylkäsi samassa ylpeästi tämän vastentahtoisen oman heikkoutensa tunnustuksen. Olisi epärehellistä käyttää hyväkseen voimaa, jonka olemassaoloa ei usko.
— Ettekö te usko Jumalaan? — kysyi tyttö, ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa.
— Miksi niin luulette?
— Oppineet eivät usko…
— Vai niin! — hymähti hän tahtomatta puhua tytön kanssa tästä asiasta. Mutta tyttö ei hellittänyt.
— Eikö totta? Mutta miksi he eivät usko? Kertokaa minulle niistä, jotka eivät lainkaan usko Jumalaan. Minä en ymmärrä, kuinka se on mahdollista! Mitenkä on sitten kaikki syntynyt?
Ippolit Sergejevitsh ravisti mielestään suloisen unen, johon tytön ääni oli hänet tuudittanut. Sitten hän rupesi selittämään maailman syntyä niin kuin hän sen käsitti:
— Mahtavat, tuntemattomat voimat liikkuvat ikuisesti, törmäävät toisiaan vasten ja synnyttävät sen maailman, jonka me näemme ja jossa niin ajatuksen kuin ruohonkorren elämä on samojen lakien alainen. Tällä liikkeellä ei ole ollut alkua eikä sillä ole myöskään loppua oleva…
Tyttö kuunteli häntä tarkkaavasti ja pyysi useasti selittämään milloin yhtä, milloin toista kohtaa. Hän selitti mielellään ja näki, kuinka tytön ajatukset jännittyivät. Mutta kun hän oli lopettanut, sanoi Varjenka hetken vaiettuaan: