Mutta vihdoinkin Varjenka katsoi Ippolit Sergejevitshiin ja nauroi heleästi.
— Sisareni kai käänsi hänen huomionsa minuun! — ajatteli Ippolit
Sergejevitsh rypistäen tyytymättömästi kulmakarvojaan.
— Ippolit Sergejevitsh! Oletteko jo juonut teenne? kysyi Varjenka.
— Olen…
— Haluttaako teitä lähteä kävelemään! Minä näytän teille kauniita paikkoja!
— Lähdetään… Entä sinä, Jelisaveta, lähdetkö?
— Minä? En! Minä istun mieluummin Margarita Rodicnovnan ja everstin kanssa.
— Ho-ho-ho! Mieluista seistä haudan partaalla, johon minun puolikuollut ruumiini kohta lasketaan! — nauroi eversti. — Miksi puhua mokomia?
— Varjenka tulee varmasti kysymään: onko teillä ikävä meillä? — ajatteli Ippolit Sergejevitsh mennessään tytön kanssa puutarhaan. Mutta tyttö kysyikin:
— Mitä pidätte isästäni?