— Minä menen sisälle, — sanoi hän.
— Menkäämme vain, — suostui Varjenka vasten tahtoaan, siirtyi kuulumattomasti hänen ohitsensa pimeässä ja avasi oven.
— Ho-ho-ho! — tervehti heitä everstin ääni. — Mitä? Luonnonvoimain komentajan käskystä vangitaan herrasväki, kunnes uusi käsky annetaan? Ho-ho-ho!
— Kauhea ukkosilma, — ilmotti täti Lutshitskaja vakavasti katsoa tuijottaen Ippolit Sergejevitshin kalpeihin kasvoihin.
— Minä en pidä näistä luonnon mielettömyyksistä! — sanoi Jelisaveta Sergejevna ylenkatseellinen ilme kylmillä kasvoillaan. — Ukkoset, pyryt… mitä hyödyttävät sellaiset voiman tuhlaukset?
Ippolit Sergejevitsh hillitsi töin tuskin sen verran kiihtymystään, että sai sisareltaan rauhallisesti kysytyksi:
— Luuletko, että tätä kestää kauankin?
— Koko yön, — vastasi täti Lutshitskaja.
— Siltä näyttää, — vahvisti sisar.
— Kyllä teidän nyt täytyy jäädä tänne! — nauroi Varjenka.