Vanha ystävättäreni, joka oli vähän sairas, oli juuri paneutunut vuoteeseen. Hän otti minut vastaan makuukamarissaan, joka oli täynnä eetterin tuoksua. Istuuduin hänen vuoteensa ääreen ja yritin puhella kaikenlaisista mitättömistä asioista. En kuitenkaan onnistunut kokonaan salaamaan surumielisyyttä.
— Rouva de Nébriant lähti juuri täältä, sanoi rouva Marboy. Hän tuli kutsumaan minua suurille päivällisille, jotka hän pitää ensi viikolla teidän kunniaksenne. Mutta minä en voi tulla sinne, pikku Helléni. Lääkäri on ankarasti kieltänyt minua valvomasta.
— Miten ikävää! Tulen siis olemaan yksin.
— Yksinkö, vaikka Maurice ja rouva de Nébriant ovat siellä, puhumattakaan muista vieraista!
En vastannut.
— Näyttäkääpäs tänne pienet, sievät kasvonne… Mutta mitä on tapahtunut? Tehän olette itkenyt, Hellé!
Hän hymyili.
— Pientä rakkauden kinaa, kevätsadetta, eikö niin?
— Olette nähnyt Mauricen?
— Tänä aamuna.