— Minä en ole samaa mieltä kanssanne, herra Rebussat, sanoin kirkkaalla, hieman vavahtelevalla äänellä, joka kaikui halki koko suuren salin. Minä tunnen herra Genesvrier'n ja pidän häntä hyvin kunniallisena ihmisenä.
Rebussat ensin hämmästyi, sitten hymyili kohteliaan halveksivasti:
— Te olette kovin nuori, arvoisa neiti ja on helppo pettää teidän ikäistänne, kokematonta henkilöä, joka on altis suurille, kauniille sanoille.
— Sedälläni oli ihmistuntemusta. Kaikki, jotka hänet tunsivat, pitivät häntä suuressa arvossa, ja hän nimitti Genesvrier'ta ystäväkseen. Sentähden katson velvollisuudekseni puolustaa häntä. Antoine Genesvrier on köyhä, sentähden että hän on omaisuudellaan pelastanut paljon onnettomia. Hänellä ei ole muuta kunnianhimoa kuin halu harjoittaa hyödyllistä toimintaa. Totuus on hänen ainoa silmämääränsä.
Tunsin, että ympärilleni oli syntynyt raskas ja vihamielinen hiljaisuus, huomasin Mauricen harmistuneen levottomuuden ja rouva de Nébriantin suuttumuksen. Rebussat nyrpisti ohuita huuliaan ja hymyili terävää hymyään:
— Onnittelen teitä, neiti, siitä uskollisuudesta, jota osoitatte ystäviänne kohtaan, niin eriskummallisia kuin nuo ystävyyssuhteet ovatkin. Kunnioitan tuota naivia tunnetta, joka teitä elähdyttää. Mutta rakas Clairmontimme ei näytä oikein vakuutetulta…
— Neiti de Riveyrac liioittelee, sammalsi Maurice… Herra Antoine Genesvrier'n filantropinen into huvitti herra de Riveyracia, mutta he eivät seurustelleet paljonkaan keskenään.
— Hän oli hänen ystävänsä… niinkuin hän oli teidänkin, huudahdin minä, kiivastuen tästä selkärangattomuudesta, joka melkein sai minut vihaamaan Clairmontia. Uskaltakaa tunnustaa se, rakkaani. Te tunnette Genesvrier'n, te puristatte hänen kättänsä ja tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että hän on kunniallinen mies. Ja mitä itseeni tulee, olisi minusta hyvin raukkamaista, jollen uskaltaisi sanoa, mitä ajattelen.
— Tietenkin on kullakin vapaus ajatella mitä tahtoo, sanoi Rebussat kylmästi. Teette väärin salatessanne mielipiteenne, rakas Clairmont… Mutta jättäkäämme Genesvrier, hänen paheensa ja hyveensä, ja pyytäkäämme rouva Salmsonia laulamaan meille ihania tanskalaisia laulujaan. Musiikki »rauhoittaa, lumoaa ja vapauttaa», kuten sanoo runoilijamme Sully-Prudhomme… Rakas rouva…
Rouva Salmson veti käsistään pitkät hansikkaansa. Hän suuntasi askeleensa pianon luo; vieraat hajautuivat eri ryhmiin. Huomasin olevani yksin neiti Frémantin kanssa.