— Arvaatte kai, minkätähden olen tullut näin aikaiseen aamulla? Olen hyvin levottomassa ja kiusallisessa mielentilassa ja odotan teiltä selityksiä.
— Minkä johdosta? Minun käytökseni oli aivan johdonmukainen ja luonnollinen. Samaa en voi sanoa teidän käytöksestänne.
— Tuo on taas sitä naisten tavallista kiemurtelua, sanoi hän rypistäen kulmakarvojaan. Tehän väännätte koko asian.
— Todellakin? Haluaisinpa tietää, mitenkä te sen esitätte.
Clairmont oli istuutunut. Hän nojasi kyynärpäätään pöytään ja koputteli hermostuneesti jalkaterällään lattiaan.
— Te pidätte minua pilkkananne, Hellé. Eilen te teitte varomattomuuden, jolla voi olla ikäviä seurauksia. Hankitte minulle vihamiehen… ja sitten loukkasitte minua julmasti.
— Minäkö loukkasin teitä?
— Älkää tekeytykö viattomaksi. Tiedätte mitä tarkoitan.
— Selittäkää sananne.
— Hitto vieköön, rakas ystävä, te olette tahtonut kuuluttaa julki jalomielisiä tunteitanne, joita maailma ei käsitä sillä tavoin kuin te näytte luulevan. Te olette rikkonut tahdikkaisuutta vastaan. Rebussat on syvästi loukkaantunut. Hän ei tule antamaan sitä anteeksi.