— Minä välitän vähät teidän hienotuntoisuudestanne ja armeliaisuudestanne. Te olette sanonut joko liian paljon tai liian vähän, Maurice. Puhukaa suunne puhtaaksi!
— Tietäkää siis, että pidän vähän liiallisena ystävyyttänne miestä kohtaan, joka on kylmäverisesti pitänyt teitä leikkikalunaan… Oh, olen kuullut hänestä kerrottavan paljon asioita näinä viime päivinä!… Olette luullut hänen ihailevan teidän suurta älyänne ja kenties, koska ylpeyttänne hiveli se tietoisuus, että te yksin kaikista naisista olitte voinut valloittaa tuon voittamattoman sankarin, kenties tuotti teille iloa ajatus, että hän todella rakasti teitä… Hellé raukka! Elämä täydentää teidän kasvatustanne teidän omalla kustannuksellanne.
— Mitä tiedätte? Puhukaa!
— Tulette katumaan itsepintaista tiedonhaluanne. Olisin halunnut odottaa ja paljastaa teille totuuden myöhemmin.
— Puhukaa, minä vaadin sitä!
— Teidän on täytynyt olla hyvin… kokematon, (joka on anteeksi annettava, jopa kunnioitettavakin ominaisuus teidän ijällänne) voidaksenne olla huomaamatta, että yritettiin päästä käsiksi teidän rahoihinne. Oli turvattava nuo filantropiset yritykset ja Tulevaisuuden yhteiskunta. Mutta tämä ei olisi vielä mitään. Antoine Genesvrier on osoittanut julkeaa kunnioituksen puutetta teitä kohtaan tuodessaan luoksenne tuon Marie Lamiraultin, rakastajattarensa, ja lapsen, jota hän ei ole uskaltanut tunnustaa omakseen.
Silmiäni hämärsi. Tunsin hermojeni pingoittuvan ja veren jähmettyvän suonissani; mutta vastustamattomasti järkeni, sydämeni, vaistoni nousivat kapinaan:
— Se on mahdotonta.
— Te olette ainoa, joka ette tiedä tästä suhteesta. Marie Lamirault jakoi suosionsa Genesvrier'n ja Louis Florentin kesken. Niin minulle on kerrottu ja minä uskon sen. Mitä lapseen tulee…
— Antoine ei ole voinut minua niin halpamaisesti pettää. Minä en tahdo epäillä häntä sellaisesta.