— Ottakaa asiasta selko ja näette, että olen puhunut totta.
Hän puhui niin varmalla, niin voitonriemuisella äänellä, että voimani minut hetkeksi petti. Clairmont näki minun olevan mielenliikutuksesta kuolon kalpean; saatoin tuskin hengittää, olin itkuun purskahtamaisillani. Hän ei enää voinut hillitä vihaansa:
— Se järkyttää teitä siis niin kovin! sanoi hän tarttuen ranteisiini… Ah, siis oli epäilykseni oikea! Te rakastitte häntä, rakastatte häntä vielä!
— Minä?
— Niin, te rakastatte häntä. Millainen nainen te siis olettekaan?
Te rakastatte häntä, tuota arvon herraa, tuota maanmainiota
laupeudenharjoittajaa, tuota kirjailijaneroa, tuota marttyyria!…
Miksi ette sitten mennyt naimisiin hänen kanssaan, Hellé!
Minä työnsin hänet luotani suuttuneena:
— En usko teitä, en tahdo uskoa teitä. Teidän menettelynne on katalaa.
Menkää!
Hän kertasi:
— Heti ensimmäisenä päivänä olisi minun pitänyt huomata se. Tehän aivan ahmitte hänen sanojaan…
Minä sopersin: