— Setäni rakastaa minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta hänellä ei ole aikaa eikä halua kohdella minua lapsena.
Muutamin sanoin kerroin elämänvaiheeni. Rouva Marboy katseli minua säälinsekaisella ihmetyksellä:
— Ja ette ole koskaan tuntenut tyhjyyttä sydämessänne? Opiskelu on riittänyt täyttämään koko elämänne?
— On, rouva. Mutta keskustellessani teidän kanssanne alan ymmärtää, miten suloista on saada osakseen myötätuntoa.
— Te olette herttainen, sanoi hän puristaen kättäni. Tulettehan katsomaan minua, eikö totta?
— Olen hyvin onnellinen kutsustanne, rouva. Puhuin sedälle tästä tapaamisesta. Hän sanoi:
— Todellakin, sinä voit mennä rouva Marboyn luokse. Tuo rakastettava vanha rouva tulee sinulle opettamaan maailman tapoja ja käyttäytymistaitoa eikä tärvele henkeäsi eikä sydäntäsi. Pidän hänen seuraansa sinulle paljon sopivampana kuin rouva Gérardin tai jonkun kaksikymmenvuotiaan tyttöletukan. Mutta tänä iltana tanssittiin. Miksi et tanssi?
— En osaa tanssia, setäni.
— Se on totta… Tahdotko oppia? Joku mustaan hännystakkiin puettu pässinpää opettaa sinut kyllä viulun vingutuksen mukaan ottamaan askeleet ja laskemaan tahdin.
Tein kauhua osoittavan eleen.