— Et pidä siitä? Olet oikeassa. Nykyaikainen tanssi on naurettavaa ja usein rivoa.
— Rivoa?
Hän ei vastannut. Hetkisen hiljaisuuden jälkeen:
— Olen kyllä huomannut, että sinulle ei anneta sitä arvoa, jonka ansaitset. Tuhat tulimmaista! Hanhet ihmettelevät joutsenia nähdessään. Älä senvuoksi ole levoton tulevaisuutesi suhteen.
Seuraavana maanantaina setäni saattoi minut rouva Marboyn luo.
— Rouva, sanoi hän, veljentyttäreni on minulle ilmaissut hartaan toivomuksensa saada tutustua teihin lähemmin. En ole häntä vielä koskaan uskonut kenenkään huostaan, mutta hän ei voisi löytää viehättävämpää ja hyväntahtoisempaa holhoojaa kuin te olette.
— Syleilkää minua, neiti Hellé, sanoi vanha rouva tuolla vastustamattomalla viehkeydellä, joka ei setäänikään ollut voinut jättää välinpitämättömäksi. Tunnen, että sielunne on kasvojenne kaltainen, ja minä rakastan teidän kauneuttanne.
— Te tulette huomaamaan, että Hellé on kokematon monissa asioissa, jatkoi hra de Riveyrac. Minä olen tehnyt hänet sellaiseksi. Olen tahtonut kasvattaa esikuvallisen olennon, josta ei tulisi epäsikiötä siveellisessä suhteessa. Luulen siinä onnistuneeni. En ole häneltä koskaan mitään salannut, ja hän ei ole koskaan valehdellut. Hänellä on miehen aivot ja neitseen sydän. Tulette hänestä pitämään. Ja koko elämäni työ on teidän kauttanne saava lopullisen viimeistelyn.
— Ettekö pelkää, että minä sen turmelen? sanoi iäkäs ystävättäreni nauraen. Tunnen teidän mielipiteenne ja aatteenne enkä niitä kaikkia suinkaan ymmärrä tai hyväksy. Olen nainen, jolla on ollut kaikki sukupuolensa ennakkoluulot ja heikkoudet, herkkä ja hento olento, jolla tunne on ajatusta voimakkaampi. Minä käyn mielelläni kirkossa, luen romaaneja, runous saa minut itkemään ja, niin vanha kuin olenkin, tulen liikutetuksi todellista rakkautta nähdessäni. Te näette, hyvä herra, että minä avomielisesti paljastan teille älyllisen rakenteeni keskinkertaisuuden.
— Te jätätte mainitsematta vikojenne joukosta taipumuksenne leikinlaskuun ja hienoon ironiaan, vastasi setä Sylvain. Vai luuletteko todellakin, rouva, että haluaisin tämän kauniin tytön tehdä neiti Dupontin, tuon sietämättömän lisensiaatin kaltaiseksi? Naisia on sataa lajia; Hellé edustaa niistä kaikkein harvinaisinta, hienointa; mutta hän on nainen kuten Muusatkin, kuten Athene. Pitääkö sitten sen seikan, että hän osaa ajatella ja ymmärtää välttämättä merkitä sitä, ettei hän osaa rakastaa? Hän voi rakastaa niinkuin kuka tahansa toinenkin, paremmin kuin joku toinen, kirkaskatseisella ja ylpeällä rakkaudella. Ja jos rakkaus hänet pettää, ei hän alennu noiden levottomien sielujen tasolle, jotka kulkevat miehestä mieheen kerjäten pettävien harhakuvien häpeällistä almua; hän vetäytyy syrjään, koskemattomana, siihen piilopirttiin, jonka olen hänelle varannut; en myöskään pelkää, että hän enää on altis naisellisille vaikuttimille, joilta olen huolellisesti hänet varjellut hänen tyttövuosinaan. Hänen naisellisuutensa ilmenee vain vienona suloutena, eikä teidän esimerkkinne eikä neuvonne voisi häntä taivuttaa mystillisyyteen tai tunteilevaisuuteen.