— Pahoittelen, ettei setäni ole saapuvilla, sanoin, hiukan hämilläni tuosta sinisestä katseesta, joka kimmelsi tummien silmäripsien lomista niinkuin jäälintu kaislistosta.
— Maurice, huudahti rouva Marboy, teidän täytyy tutustua herra de Riveyrac'iin! Tulkaa tänne päivälliselle lauantaina, te tapaatte silloin herra de Riveyracin ja hänen viehättävän veljentyttärensä… Oh, älkää vastatko, ettei teillä ole aikaa, että kauniit naiset kiistelevät kunniasta saada teidät vieraaksensa… Jos kieltäydytte, tulemme vihamiehiksi.
— Miksi kieltäytyisin niin suuresta ilosta? Pyytäisin vain, rakas rouva, saada tuoda luoksenne erään toisen vieraan…
— Myönnytään… Ja tuo toinen vieras?…
— On teidän oma veljenpoikanne. Minun piti viettää tuo ilta hänen luonaan.
— Tuo omituinen Antoine? Hän ei tule.
— Rouva Marboy, kuinka väärin te tuomitsette veljenpoikaanne! Mitä mahtaa neiti de Riveyrac ajatellakaan?
— Hellé ei tunne Antoinea. Rakas lapseni, henkilö, josta puhumme, on veljenpoikani, synkkä ja eriskummallinen olento, joka tekee työtä kuin benediktiiniläismunkki, elää kuin erakko ja välittää siitä vähät, miellyttääkö hän nuoria tyttöjä.
— Todellakaan Genesvrier ei ole naisten suosiossa, sanoi nuori mies hymyillen. Hän ei osaa eikä tahdo puhua heille sitä kieltä, josta he pitävät, eikä ajattele muuta kuin ihmiskunnan uudistamista! Hän on kuuluisan Jacques Laurentin uskollinen ystävä ja opetuslapsi.
— Jacques Laurentin, Tulevaisuuden yhteiskunnan toimittajan? Olen kuullut setäni puhuvan hänestä ihastuksella.