— Lampérier kertoo minulle, että hän on saanut kirjeen Walterilta. Tämä on tavannut herra Clairmontin Delphoissa, kuten he olivat sopineet.
Käännyin hra Lampérier'n puoleen:
— Onko herra Clairmont kertonut hänelle seikkailuistaan?
— On, neiti. Rosvot olivat ottaneet vangikseen nuoren runoilijan ja hän oli taltuttanut heidät lausumalla heille Sophokleen kuoroja. Nuo kunnon miehet, jotka kuuluivat Hetairia Ethnike'n joukkoihin, tahtoivat valita hänet päällikökseen mennäkseen verottamaan turkkilaisia. Päästyään terveenä ja reippaana heidän käsistään lähti runoilija lepäilemään Kykladeille, tehtyään sitä ennen matkan Peloponnesokseen ja Moreaan. Hän on pyytänyt Walterin lähettämään teille alamaisimmat tervehdyksensä.
— Mahtaako hän pian palata?
Lampérier teki eleen, joka ilmaisi, ettei hän sitä tiennyt.
— Tiesin tämän kaiken, sanoin, kirjeestä, jonka rouva Marboy minulle luki. Unhoitin siitä teille mainita, setäni.
Antoine Genesvrier oli äkisti siirtynyt nojatuoleineen uunin nurkkaan. Hän käänsi päänsä puoleksi poispäin, joten en voinut erottaa hänen piirteitään.
— Me vietimme nautintorikkaan iltahetken tuon runoilijan seurassa, jatkoi jälleen Lampérier. Hän lähetti minulle runonsa ennen lähtöään. Ne ovat hyvin kauniita. Ensimmäisessä vihossa on viehättävä antiikin tunnelma ja se todistaa loistavista opinnoista. Olisin hyvin onnellinen saadessani jälleen nähdä herra Clairmontin.
— Niin, sanoin. Hän on sangen lahjakas. Me tulemme tapaamaan hänet usein, kun hän palaa matkoiltaan.