— Setä, sanoin minä, lainatkaa minulle herra Genesvrier viideksi minuutiksi. Tahdon näyttää hänelle jotakin.
— Menkää, Antoine, sanoi setäni hymyillen; tiedän, mistä on kysymys.
Hämmästyneenä seurasi Genesvrier minua ensimmäiseen kerrokseen. Eteiseen johti kolme ovea: kaksi molemmista huoneista ja kolmas avarasta pukeutumiskammiosta, joka oli niiden välillä. Avasin tämän oven.
— Katsokaa.
Huone oli pitkulainen, kauttaaltaan verhottu pehmeän sinisellä kankaalla, jonka vieno väri sopi erittäin hyvin minun vaaleaan ihooni.
Ikkunan ääressä ompeli eräs nainen, jalat tuolin syrjällä, jonka päällä oli liinavaatteilla täytetty kori. Aivan hänen vieressään, hyvin matalassa korikätkyessä nukkui pikku lapsi.
Genesvrier'lta pääsi huudahdus:
— Marie!… Ja lapsi!…
— Soisitteko mieluummin, että hän olisi lastenseimessä? Minun kummipoikani, meidän kummipoikamme on tosiaan vielä liian nuori tullakseen erotetuksi äidistään. Vakuutan teille, että hänen on täällä erittäin hyvä olla ja että Marie voi imettää häntä melkein työtään keskeyttämättä. Kolme kertaa viikossa on meillä ilo nähdä hänet täällä.
Marie Lamirault oli noussut seisomaan.