Tätini ei uskaltanut enää väitellä minusta rakkaan ja ankaran opettajani kanssa. Mutta »Escarbagnas'n kreivittäret», jotka tiesivät, että olin jättänyt ensimmäisen ehtoolliskäyntini tekemättä, lakkasivat meillä käymästä.
Vuodet vierivät, toinen toisensa kaltaisina. Olin kuudentoista vanha, kun tätini kuoli.
III.
Jollei meillä olisi ollut palvelijatartamme Babettea, olisimme, setäni ja minä, olleet pahemmassa kuin pulassa. Minä olin vielä aivan liian nuori hoitamaan taloutta, ja vaikka olinkin kääntänyt Taloudenhoidon, en ollut lainkaan huvitettu niistä kotiaskareista, joita Xenophon kirjassaan teroittaa mieleen. Setä Sylvain oli maailman epäkäytännöllisin ihminen. Minulla ei ollut käsitystäkään rahan arvosta. Tuntien ylemmyytensä omalla alallaan, Babette, vanhana, suorasukaisena ja uskollisena palvelijattarena, katsoi velvollisuudekseen huomauttaa:
— Herra, on parasta, että annatte neiti Hellélle lomaa. Kuinka hän tulee toimeen, saatuaan miehen ja lapsia, osaamatta ommella nappia kiinni ja tietämättä miten kotletti paistetaan? Hän menee naimisiin eräänä kauniina päivänä…
— Kenties…
— Kuinka, kenties, keskeytti Babette närkästyen. Kaupungissa on kyllältä nuoria herroja…
— Nuo lurjukset, pölkkypäät, aasit! keskeytti setä Sylvain. Haluaisin totta tosiaan nähdä noiden elukoiden tulevan pyytämään minulta Hellétä!…
— No, no, hyvä herra, sanoi Babette, älkäähän huutako noin kovasti. Te luulette, että neidin on helppo päästä naimisiin!… Neiti on miellyttävä, hänellä on omaisuutta, hän on hienosta suvusta. Mutta te olette hänelle opettanut liian paljon hassutuksia. Se pelottaa ihmisiä.
Setää alkoi naurattaa.