— Ole huoletta, Babette. Minulla on omat tuumani. Minun sallittiin kuitenkin suoritella talousaskareita Babetten johdolla. Vielä yksi vuosi kului.
Lokakuu oli loppumassa. Setäni tuntui tavallista miettiväisemmältä. Eräänä päivänä postinkantaja toi hänelle kirjeen, jonka hän luki tyytyväisen näköisenä.
— Hellé, sanoi hän minulle, tule puutarhaan; minulla on sinulle jotakin sanottavaa.
Oli tuollainen syksyn iltapäivähetki, jolloin ohentunut valon väreily tekee värit puhtaammiksi kuin mitä ne ovat kuumina kuukausina. Kesäauringon paahtamat puut, hedelmäpuut, joissa vinot päivänsäteet leikittelevät, autereinen taivas kuultavat kuin kullanvärisen kristallin läpi katsottuina. Tuona päivänä pisti silmääni muutama vioittunut päärynä säleistöjen ristikoista; viikunapuut ravistelivat sinipunervia hedelmiään, jotka putosivat ruohistoon hiljaa kahisten ja jättivät haljetessaan jälkeensä karmiininpunaisen viivan. Päittemme yläpuolella riippui punertavasta köynnösholvista kimpuittain mustia viinirypäleitä. Yöllä oli satanut ja kitkerä tuoksu levisi kosteiden puksipuiden juurelle keräytyneistä lehdistä.
Me kuljimme georgiinein keskellä, jotka aukaisivat auringossa keltaisten umppujensa poimuja. Setäni oli surullinen. Hän katseli puutarhaa ja taloa, joihin hänen liikkumis- ja näköalansa olivat rajoittuneet, samalla kuin tiede oli avartanut hänen unelmiensa ihannekotia äärettömyyteen saakka. Laskien kätensä olkapäälleni hän äkkiä sanoi:
— Kaikki tämä täytyy meidän jättää.
Minä tein hämmästystä osoittavan eleen. Hän jatkoi:
— Me lähdemme Parisiin, rakas pienokaiseni. Sinä olet kahdeksantoista vuotias. Olet jo melkein nainen. Olet, eikö totta, jo paljon yläpuolella sinua vanhempia tyttöjä, tuota lapsen aivoilla varustettua, kevytmielistä ja apinoivasti sievistelevää sukua? Olen uhrautunut sinulle kokonaan, enkä sitä kadu. Nähdessäni sinun kasvavan ja kukoistavan toiveitteni mukaisesti olen saanut kokea sitä, mikä isän tunteissa on suloisinta ja parhainta. Sinä olet voinut luulla, lapseni, että olen ollut itsekäs pitäessäni sinua lähelläni ja kieltäessäni sinulta ne tavanmukaiset ilot, joita ikäisesi nuoret tytöt saavat nauttia. Olenpa vielä, julmasti kylläkin, ryöstänyt sinut sisar raukaltani. Mutta minun oli pakko, täydentääkseni työni, varjella sinua sairaloisilta kosketuksilta, seuraelämän lapsellisuuksilta ja järjelle turmiolliselta mystillisyydeltä. Olen muovaillut sinut Hypatian kuolemattoman ja viehättävän kuvan kaltaiseksi.
— Ah! huudahdin minä, olen hyvin onnellinen löydettyäni teidän kaltaisenne isän.
Hän hymyili.