— Kuitenkin, oma Helléni, minä vanhennun enkä tule saavuttamaan ikää, jonka eli Kentauri, Akhilleuksen kasvattaja, joka minun pitäisi ottaa suojeluspyhimyksekseni. Minä vapisen ajatellessani, että sinä jäisit tänne yksin. Tämän seudun ihmiset ovat raakalaisia. He eivät ymmärrä mitään järjestyksestä eivätkä kauneudesta, mutta heissä on karkeaa sievistelemisen halua, joka olisi sinulle yhtä epämiellyttävää kuin heidän hellyytensä. Täytyy lähteä pois, rakas tyttöseni. Sinun täytyy oppia tuntemaan elämää ja ihmisiä voidaksesi valita itsellesi toverin. Tiedän, pienokaiseni, ettet tahdo myötäjäisilläsi kartuttaa jonkun kaupustelijan korkoja. On luultavaa, että menet naimisiin köyhän miehen kanssa. Sitäpaitsi on hänen oltava sinun arvoisesi.
Minä vastasin:
— Setäni, en ajattele vielä avioliittoa. Olen hyvin onnellinen teidän luonanne. Varmastikaan en tule menemään naimisiin mitättömän miehen kanssa. Te olette tehnyt minut liian vaativaiseksi. Sellainen puoliso kuin tuo kelpo herra Bertin olisi minulle vastenmielinen.
Hra Bertin oli eräs kaukainen sukulainen — jonkinlainen pikkuserkku — joka oli viettänyt muutamia päiviä luonamme.
— Bertin ei ole tyhmä, sanoi setäni. Monet pitävät arvossa hänen hengenlahjojaan: hänen laskevaisuuttaan ja hänen taipumuksiaan kaupantekoon. Kuvittelen, että Bertinistä olisi tullut erinomainen kauppias Korinthokseen, yksi noita merenkulkijoita, jotka purjehtivat Idän satamiin ja ostivat sieltä purppuraa, hunajaa, samosviiniä ja soittavia orjia. Hän osaa tulla toimeen ihmisten kanssa. Hän tekee uskottavan vaikutuksen. Hän on sekä kohtelias että hauska, kun hän tahtoo saada viinitynnyrinsä myydyksi. Hänellä pitäisi olla pieni Hermes ovellaan. Mutta tuo neuvokas mies ei osaisi miellyttää sinua. Sinun kaltaisesi tytöt, Hellé, olisi annettava palkinnoksi sankareille.
— Onko sankareita vielä olemassa, setäni?
— Aivan varmaan, mutta meidän rumana aikakautenamme täytyy osata niitä löytää. Sankareiksi en, Hellé, sano hirviöiden lannistajia, en valloittajia, en myöskään suuria tiedemiehiä enkä suuria taiteilijoita. Sankari on ihminen, joka on osannut elää korkeampaa elämää ja neron ja hyveen ihmeen kautta luoda itsestään puolijumalan. Hän voi häipyä huomaamattomana vähäpätöisten joukkoon; hän voi tulla väärin ymmärretyksi ja pilkatuksi; meidän tehtävämme, sinun tehtäväsi on tuntea hänet. Jos olisit tavallinen arkinainen, sanoisin: »Mene ja ota ensimmäinen, joka tiellesi sattuu, kunhan hän vain on hyvä ja voimakas.» Mutta aina lapsuudestasi saakka olen aavistanut, että sinä kuulut toiseen rotuun ja olet luotu korkeampaa kutsumusta varten.
Kuljimme hetkisen äänettöminä.
— Minä en vaadi sinulta mitään uhrauksia, jatkoi setäni. Toivon päinvastoin, että seuraat sisäistä ääntäsi. Kaikki naiset eivät suinkaan ole luodut taloudesta huolta pitämään. Samoinkuin löytyy nerokkaita miehiä, samoin löytyy naisia, jotka luonto on valikoinut liittymään heihin. Harvoin he toisensa tapaavat: he odottavat, kaipaavat ja etsivät toisiaan aina ja petyttyään kerran toisensa jälkeen he säilyttävät kuolemaan saakka kaipuunsa ja koti-ikävänsä. Mutta joskus, sivuuttaessaan toisensa, he aavistavat, tuntevat toisensa, nuo kaitselmuksen määräämät rakastajat; he yhtyvät, ja heidän rakkautensa kauneus säilyy esikuvana ihmisille. Usko minua, Hellé, jos arkipäiväinen avioliitto, joka saattanee tuoda mukanaan paljonkin sitä, mitä maailma kutsuu onneksi — rikkautta, kauneutta, arvonimiä — alkaisi viekotella sinua: varo tarttumasta tähän ansaan. Se olisi samaa kuin pettäisit etukäteen tulevaa oikeaa omistajaasi. Sinä päivänä, jolloin tulet hänen läheisyyteensä, tunnet vastustamattoman voiman vetävän itseäsi häntä kohti. Muista sanani, tyttöseni, sinä saavutat rakkauden ainoastaan ihailun kautta.
Setä Sylvain jätti minut tämän sanottuaan. Minä tulin hyvin miettiväiseksi.