— Pian tulta, sanoi hän, ja kuivia vaatteita. Kuumentakaa lasi viiniä.
Olin antanut panna setäni huoneen uuniin risukimpun, joka nopeasti leimahti palamaan. Sillä välin kuin hra de Riveyrac muutti vaatteitaan, annoin kuumentaa sokeroitua viiniä, johon panin vähän kaneelia ja sitruunaviipaleen.
— Kiitos, sanoi setä Sylvain, olen aivan jäätynyt. Rankkasade yllätti minut keskellä autiota seutua enkä tahtonut etsiä suojaa puitten alta, kuten näin erään tyhmän paimenen tekevän, jonka salama tappoi lampaineen silmieni edessä… Hevoseni värisi pelosta ja töin tuskin sain sen liikkumaan… Lyhyesti, pääsin kotiin, mutta kastuin ytimiin ja luihin asti. Onneksi olen lujaa tekoa, Hellé. Pääsen leikistä pienellä kohmetuksella.
— Teidän täytyy käydä levolle, setäni. Tehän värisette. Annan lämmittää vuodepatjanne.
— Minäkö vuoteeseen, keskellä päivää! Luuletko sinä minua mamseliksi?
Älähän turhia, Hellé… Hetken kuluttua olen jo aivan lämminnyt.
— Setäni, olette kalpea. Hampaanne kalisevat. Minä rukoilen teitä, käykää vuoteeseen tunniksi tai pariksi.
— Se menee ohi. Älä ole levoton, pienokaiseni.
Kun en voinut voittaa hänen itsepintaisuuttaan, heitin takkaan vielä yhden risukimpun ja levitin peitteen setäni polville. Hetkistä myöhemmin näin, että hän värisi yhä ja että hänellä oli hehkuva puna poskipäillään. Tartuin hänen käteensä, se oli kuiva ja polttava; valtimo nousi nopeasti.
— Setä, sanoin minä, teillä on kuumetta… Jos rakastatte minua, niin totelkaa minua. Te paneudutte nyt vuoteeseen ja Babette menee noutamaan lääkäriä.
— Samapa se, minä käyn sitten vuoteeseen, koskapa sinä välttämättä vaadit sitä ja koska minulla on kuumetta, mutta ei lääkäriä, Hellé! Jos tuot tuon aasin luokseni, niin heitän hänet ovesta ulos… Kun vain saan itseni oikein lämpimäksi ja nukun hyvästi yöni, niin huomenna on kaikki ennallaan.