— Tahdotte, että kirjoitan herra Genesvrier'lle?…
— Genesvrier, kertasi setäni… ystävämme…
— Minä kirjoitan heti, minä sähkötän, koska minulla ei ole aikaa kirjeessä selittää, mitä teille on tapahtunut. Olkaa varma siitä, että herra Genesvrier tulee.
Hän hymyili heikosti ja, sulkien silmänsä, näytti rauhoittuvan ja vaipuvan uneen.
Babette riensi sähkölennätintoimistoon. Genesvrier'n vastaus saapui heti. Hän ilmoitti tulevansa.
Kun hän seuraavana päivänä saapui, kiiruhdin alas häntä vastaan, aivan kalpeana, rasittavan yön riuduttamana, unohtaen, että hameeni oli rypyssä ja että hiukseni riippuivat pitkänä, puoliauenneena palmikkona selässäni. Nähdessäni nuo lujat kasvot, nuo silmät, joista kuvastui melkein yhtä suuri levottomuus kuin omistani, valtasi minut yht'aikaa toivo ja heikkous. Puhkesin kyyneliin.
— Oi kiitos, kiitos siitä, että tulitte… Hän on hyvin heikko…
— Älkää itkekö, rakas Hellé! Me teemme ihmeitä. Minkätähden ette ilmoittanut minulle aikaisemmin?
— En uskaltanut… Hän itse tahtoi, että tulisitte.
— Ettekä ajatellut, että olisin onnellinen saadessani jakaa teidän huolenne! mutisi hän soimaavalla äänenpainolla.