»Kun en kirjoittanut teille mitään Brysselistä, oli sillä oma tarkoituksensa. Tahdoin päästä selville teitä kohtaan tuntemani tunteen todellisesta luonteesta ja sisäisistä syistä. Tahdoin arvioida itseäni ja laskeutua aivan yksin ajatusteni suljettuun linnaan, jonne teidän armas kuvanne on tuonut yht'aikaa sekä onnea että levottomuutta. Tahdoin arvioida myöskin teitä, asettaa sielumme vastakkain; nyt luulen tuntevani teidät: teidän täytyy tuntea myös minut kokonaan.

»Teille on kerrottu minun elämäntarinani. Itsekin olen katkelmittain paljastanut teille ne salaiset sielulliset taitekohdat, jotka ovat merkinneet elämäni suuria murroskausia, ja tiedän, että en voi esiintyä teille tunteellisen ja intohimoisen rakastajan hahmossa. En kuvittele mitään liikoja itsestäni, ja jo kauan aikaa olen, ajatellessani ikääni, ulkomuotoani, jo harmahtavia hiuksiani, tuntenut toivovani ilmeisesti mahdottomia. Olin päättänyt vaieta; tyytyisin olemaan teidän ystävänne.

»Mistä olenkaan tänään saanut rohkeuden sanoa teille, joka olette nuori, kaunis, rikas: — Minä rakastan teitä, Hellé. Tahdotteko jakaa kanssani elämäni, joka on työtä, ponnistusta, köyhyyttä?

»Näitä sanoja en ole koskaan lausunut kenellekään naiselle. Ei kukaan olisi voinut kuulla niitä hymyilemättä tai oudoksumatta. Ei kukaan ollut kyllin arvokas ymmärtämään sydämeni rohkeata unelmaa.

»Jo varhaisimmasta nuoruudestani saakka hehkui mieleni aatteille, eikä mikään aistillinen kauneus himmentänyt silmistäni niiden aineetonta kauneutta. Ne kuumat kyyneleet, joita tavallisesti kahdeksantoista vuotiaana vuodatetaan hetkellisten lemmentunteiden vuoksi, uhrasin minä ainoastaan historioitsijoille ja runoilijoille. Paloin rakkaudesta noihin suuriin sankarihahmoihin, jotka kansojen joukossa nousevat päätään korkeammalle muita ja jotka tulikirjaimin kirjoittavat historiaan tunnussanansa: 'Isänmaa, Hyve, Vapaus, Oikeus'. Päätin uhrata elämäni niille aatteille, joita hekin olivat palvelleet ja joiden voitto taistelussa pahuuden voimia vastaan ei koskaan ole täydellinen.

»Perheeni ja ystäväni olivat levottomia minusta. He sanoivat minulle:

»— Valitse kunniallinen elämän ura, koska kerran et tahdo elää ylellisyydessä ja joutilaisuudessa. Varallisuutesi ja älysi avulla voit saavuttaa korkean aseman.

»Kuuntelin näitä neuvoja ääneti ja tunsin itseni surulliseksi kuin maanpakolainen.

»Ollen outo omaisteni parissa, kuljin miehen ikään asti vaitiolon sinetti huulillani. Pian kuitenkin pääsin omaksi herrakseni. Halusin kiihkeästi käyttää oikeuden palvelukseen niitä nuoria, koskemattomia, välittömiä voimia, joita itsessäni aavistelin ja jotka — siltä minusta tuntui — kykenisivät mullistamaan vaikka koko maailman; kuitenkin taistelivat ristiriitaiset mielipiteet rinnassani. Etsin selvyyttä kuuluisien miesten teoksista, jotka käsittelivät, joskaan ei lopullista vastausta antaen, niitä siveellisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia, joiden ratkaisu minua askarrutti. Tahdoin viitoittaa tieni noiden suurien johtotähtien mukaan, mutta jokainen niistä valaisi ainoastaan osan pimeyttä. Kun vaadin oikeutta, näytti oikeustieteilijä minulle Välttämättömyyden, tuon maailman kaikkeuden hallitsijan kohtalokkaat lait, jotka määräävät taivaankappalten ja ihmishengen suuntaviivat, koko vapauden harhakuvitelman, sodan eri lajien ja sodan yksilöiden välillä, kaikissa elämän vaistoissa piilevän itsekkäisyyden. Historioitsija paljasti minulle lakikirjojen valheen. Pappi siirsi oikeuden täyttymisen arvoitukselliseen haudantakaisuuteen. Poliitikot kehuivat kukin omaa järjestelmäänsä ja ehdottivat joko 'tabula rasa'a' tai palaamista kuolleisiin perimätapoihin, tai sovitteluja, jotka eivät voineet tyydyttää ketään.

»Niinpä, jos järki oli tyydytetty, kapinoi jokin sydämessäni; jos taas sydän pääsi oikeuksiinsa, etsi järki vastasyitä, jotka panivat sulun innostukselleni.