— Ne ryövärit, joita minä tapasin, olivat kunnon veijareita. Maksoin heille lunnaat ja me erosimme toisistamme mitä parhaimpina ystävinä.
— Täällä kerrottiin, että olisitte värvännyt heidät turkkilaisia vastaan.
— Tuollaiset matkatarinat ovat aina vähän liioiteltuja … Itse asiassa en nähnyt turkkilaisen sotamiehen varjoakaan… Kävin Kreikassa; ohimennen pistäydyin tervehtimässä ystäväänne herra Walteria, tuota puu-ukkoa, joka muistutti Faustin homunculus'ta, joka on eksynyt Phoibos Apollonin pyhäkköön. Näin Parnasson luolat, jonne Delphoin asukkaat pakenivat medialaisten hyökkäystä, silloin kun Jumala hukutti persialaiset kivisateen alle. Näin Parthenonin aamu- ja iltaruskon kultaamana. Harhailin kuin Odysseus Kykladein merellä… Vihdoin päädyin lepäämään Korfuun, tuohon ihanaan Korfuun ja kirjoitin siellä valmiiksi näytelmän, jossa Noémi Robert tulee esiintymään.
— Joko piankin?
— Tänä talvena. Ajatelkaas, neiti, että suuren murhenäyttelijättären piti oikeastaan esiintyä eräässä Pierre Cabarus'n lyyrillisessä huvinäytelmässä. Se oli nimittäin taidekauden ainoa runopukuinen teos… Mutta Cabarus sairastui ja niin täytyi siirtää harjoitukset kevääseen. Muuan hyväntahtoinen ja vaikutusvaltainen ystävä antoi siitä minulle tiedon. Sappho oli valmis. Astuin ensimmäiseen Marseilleen lähtevään laivaan. Putosin Noémin eteen kuin taivaasta. Ja viime maanantaina tuo jumalainen nainen ilmotti minuille, että hän oli ottava näytelmän harjoitettavakseen ja esittävä itse Sapphon osan.
— Kunnian tie on teille avoinna, sanoi Genesvrier hymyillen.
— Maurice on kyllä pääsevä pitkälle sillä tiellä, sanoi rouva Marboy. Korkeammalla taholla näyttää olevan suuri harrastus hänen kappalettaan kohtaan.
— Korkeammalla taholla?
— Niin juuri… Rébussat, uusi kaunotaiteiden ministeri…
— Se tahtoo sanoa, keskeytti Maurice, että tapasin hänet serkkuni, rouva de Nébriantin luona… Tehän tunnette hänet, Genesvrier! Ette taida erikoisemmin hyvin tulla toimeen keskenänne…