— Olen tuntenut hänet ennen muinoin tarpeeksi hyvin voidakseni häntä halveksia.
— Hyvä Jumala, sanoi Clairmont hetken vaitiolon jälkeen, tiedän kyllä, että puhutaan kaikellaista pahaa Rébussat'sta. Se ei merkitse mitään… Parisin kirjallisessa maailmassa on panettelu yhtä tavallista kuin ihailun suitsutuskin.
— Näin kyllä, mikä Rébussat on miehiään. Hän on valheellinen ja sanansa syöjä. Isä Lethierry oli ottanut hänet siipiensä suojaan ja tukenut hänen ensimmäisiä askeleitaan… Kun Lethierry joutui epäsuosioon, luopui Rébussat hänestä ja vainosi häntä halpamaisesti. Rébussat, hyvä ystävä, on Tartuffe, jolla on Scapinin notkeus.
— Älykäs mies!
— Hyvin älykäs! Hänellä on siro käytös, viehätysvoimaa ja lennokkaisuutta, kaikki ne ominaisuudet, jotka vetävät nenästä miehiä ja hurmaavat naisia. Miten nopea ja loistava onkaan ollut hänen virka-uransa! Kolmenkymmenvuotisena eduskunnassa, ja nyt jo ministeri.
— Ettekö kirjoittanut jonkin artikkelin häntä vastaan, Antoine?
— Kyllä, vastaukseksi siihen kirjoitelmaan, jolla hän kunnioitti Lethierryn, entisen suojelijansa muistoa. Olimme jo vähällä joutua kaksintaisteluun, mutta Rébussat jänisti. Hän kantaa minua kohtaan karvasta kaunaa, tiedän sen.
— Antoine parka, sanoi rouva Marboy, teillä on taito hankkia itsellenne vihollisia.
— Myöskin ystäviä! sanoin minä sekaantuen keskusteluun. Mitä teitä joku herra Rébussat liikuttaa. Minä haihdutan harminne pyytämällä teitä juomaan kupillisen teetä.
— Saanko auttaa teitä, neiti? sanoi Clairmont.