Antoine oli syönyt aamiaista kanssani. Hän oli juuri lähtemäisillään, kun Babette ilmoitti Maurice Clairmontin.
— Suokaa anteeksi, neiti, että vaivaan. Tulen pyytämään teiltä neuvoa, sanoi runoilija, joka näytti olevan vähän hämillään tästä kohtauksesta ja halusi jollain tavoin selittää odottamatonta käyntiään. Sapphon harjoitukset alkavat juuri ja Noémi Robert haluaisi joitakin muutoksia. Tahtoisin lukea neiti de Riveyrac'ille muutamia kohtia näytelmästäni ja tiedustella hänen mieltään.
— Epäilemättä voi Hellé antaa teille hyviä neuvoja! sanoi Genesvrier, ilman että saatoin erottaa hänen äänenpainossaan minkäänlaista ivallista vivahdusta.
Hän nousi lähteäkseen.
— Entä te, Genesvrier, sanoi Clairmont, mitä te puuhaatte? Tiedän, että toimitatte Tulevaisuuden yhteiskuntaa. Mutta joko kirjanne vihdoin valmistuu?
— Pian. Minunkin on valitettavasti tehtävä muutamia korjauksia, joissa neiti de Riveyrac ei voi minua auttaa.
He kättelivät ja minä saatoin Genesvrier'ta ulkoportille.
— Ette odottanut herra Clairmontia tänään? sanoi hän.
— Antoine, oletteko pahastunut minuun?
— Teihinkö, rakas pienokaiseni! sanoi hän hellästi. Ja mistä syystä?