— Hänen illatsuissaanko? En.
— Entä rouva Marboyn luona?
— Sangen usein. Mutta rouva Marboy onkin tosi ystäväni.
— Olette hyvin tuttavallisissa väleissä Genesvrier'n kanssa, sanoi hän epäröimättä, ikäänkuin hän olisi todennut tosiseikan eikä esittänyt kysymystä.
— Setäni piti hänestä paljon.
— Hän on ansiokas mies… epäilemättä; mutta hän ei ole taiteilija.
Minusta hän on tuulentupien rakentaja ja kiihkoilija.
— Mielestäni Genesvrier ei ole niinkään kaukana taiteesta. Hän on etevä kirjailija. Hänellä on oikea ja hieno käsitys runoudesta, musiikista ja kuvanveistotaiteesta. Jos hän olisi barbaari, ei hänen työhuoneessaan olisi Dürerin Melankoliaa eikä Michel-Angelon Orjaa.
— Olette siis käynyt hänen luonaan? sanoi Clairmont vilkastuen.
— Olen. Olen huvitettu hänen työstään toisten hyväksi ja niistä ihmisistä, joita hän auttaa.
— Jos kuuntelette häntä, neiti Hellé, muuttaa hän teidät maallikkonunnaksi ja se olisi suuri tappio teille… ja meille.