59. Mutta tuo kolmas rajoitus on kaikkein huonoin, nim. että kuinka suuressa arvossa kukin itse pitää itsensä, niin suuressa arvossa tulee ystävien pitää häntä. Useinhan nim. on monissakin mieli liian alakuloinen tai toivo oman tilansa parantumisesta liiaksi vaipunut. Ei siis sovi ystävän olla häntä kohtaan sellaisen, jollainen hän on itseänsä kohtaan, vaan paljoa enemmän tulee ahkeroita ja vaikuttaa, että hän ystävänsä murtuneen mielen saisi virkistetyksi sekä herättäisi hänessä paremmat toiveet ja ajatukset. Niin ollen on toinen raja todelliselle ystävyydelle määrättävä, kun ensin olen maininnut, mitä Scipionilla oli tapana enin moittia. Hän ei sanonut saattavan löytyä mitään ystävyydelle vihamielisempää puhetta, kuin sen, joka oli sanonut niin olevan rakastettava, kuin jos joskus tulevaisuudessa vihaisi häntä. Eikä sanonut tosiaankaan voivansa myöntyä siihen, että uskoisi sitä, niinkuin luullaan, Biaan lauselmaksi, sen, jota on pidetty yhtenä seitsemästä viisaasta, vaan jonkun halpamaisen joko kunnianhimoisen tai kaikkia omaksi mahtavuudekseen käyttävän mielipiteeksi. Sillä kuinka voi joku olla sen ystävä, jonka vihamieheksi luulee voivansa muuttua. Vieläpä siinä tapauksessa olisi välttämätöntä, haluta ja toivoa, että hänen ystävänsä mitä useimmin hairahtuisi, jotta tämä antaisi hänelle useampia ikäänkuin kädensijoja tarttuakseen kiinni; päinvastoin olisi taas välttämätöntä hänen tuntea ahdistusta, tuskaa ja kateutta ystäviensä oikeista ja hyödyllisistä teoista.

60. Jonka vuoksi tämä määräys, kenen hyvänsä se onkin, on omansa ystävyyden hävittämiseksi. Ennemmin olisi ollut määrättävä, että käyttäisimme ystävyysliittojen hankkimisessa sellaista valppautta, ettemme koskaan alkaisi rakastaa sitä, jota voimme joskus vihata. Vieläpä, jos olisimme olleet vähemmän onnellisia valitsemisessamme, arveli Scipio olevan sitä mieluummin kärsittävä, kuin vihamielisyyksien aikaa ajateltava.

17 luku.

Minä kuulen siis, että on käytettävä näitä rajoja, että ensinkin ystävien tapojen tulee olla nuhteettomia ja sitte, että heidän välillänsä on kaikkein asioiden, tuumien ja aikomusten yhteisyys ilman mitään poikkeusta, että jos jostakin sattumuksesta niin tapahtuisi, että ystävien vähemmän oikeutettuja toivomuksia on autettava, jotka koskevat joko heidän henkeänsä tai mainettansa, niin on poikettava tiestä, jollei siitä vaan seuraa suurin häpeällisyys; on nim. olemassa määränsä, mihin asti ystävyydelle voidaan antaa vapautta. Ihminen ei suinkaan saa olla välinpitämätön maineestaan, eikä sovi vähäpätöisenä aseena asiain toimittamiseksi pitää kansalaistensa hyväntahtoisuutta; mutta sen hankkiminen imarteluilla ja liehakoitsemisella on häpeällistä; hyvettä, jota seuraa rakkaus, ei suinkaan ole halveksittava.

62. Mutta usein — sillä minä palaan Scipioniin, joka puhui jokaisessa tilaisuudessa ystävyydestä — valitti hän, että ihmiset kaikissa muissa asioissa ovat huolellisempia: he voivat sanoa, kuinka monta vuohta ja lammasta kullakin on, mutta kuinka monta ystävää hänellä on, sitä ei voi sanoa; ja noiden edellisten hankkimisessa ovat he huolellisia, ystävien valitsemisessa sitävastoin välinpitämättömiä; eikä heillä ole jonkinlaisia ikäänkuin merkkiä tai tunnustähtiä, joista voisivat päättää ne, ketkä ovat soveliaita ystävyyteen. On siis valittava hyviä, luotettavia ja vakavia ihmisiä, jonkalaisista on suuri puutos; ja vaikeaa on tosiaankin arvostella, jollei ole kokenut; mutta koettelemus on tehtävä itse ystävyydessä. Siten käy ystävyys arvostelun edellä ja kumoaa kokemuksen mahdollisuuden.

63. On siis viisaan asia, hillitä niinkuin vaunuja, siten myös hillitä hyväntahtoisuutensa vauhtia, että niinkuin koeteltuja hevosiakin, siten ystävyyttä käyttäisimme hyväksemme jossakin määrässä ystäviemme luonteen tutkittuamme. Toiset huomataan useinkin, kun asia koskee pientä rahasummaa, kuinka ovat epävakaisia, toiset taas, joita pieni raha-asia ei ole voinut liikuttaa, tunnetaan, kun on kysymys suuresta rahasummasta. Mutta jos on löytynyt joitakuita, jotka katsovat halpamaiseksi pitää rahaa parempana, kuin ystävyyttä, niin mistä löydämme niitä, jotka kunniapaikkoja, esivallan virkoja, sota- ja hallitustoimia sekä valtaa eivät aseta ystävyyden edelle, että kun toiselta puolelta nämät ovat asetetut esille, toiselta puolelta ystävyyden oikeus, eivät tahtoisi mieluummin noita edellisiä? Ihmisluonto on heikko halveksiaksensa valtaa, ja vaikkapa sen ovatkin ystävyyden laiminlyömisellä saavuttaneet, niin luulevat menettelynsä jäävän huomaamattomuuteen, koska ystävyyttä eivät muka laiminlyöneet ilman tärkeää syytä.

64. Sentähden on vaikeinta löytää todellisia ystävyysliittoja niiden joukossa, joilla on kunniavirkoja ja julkisia toimia. Sillä mistä löytää sellaisen, joka asettaa ystävänsä kunniaviran omansa edelle? Mitä? jättääkseni nämät mainitsematta, kuinka raskaalta, kuinka vaikeilta näyttävät useillekin onnettomuuksien osallisuudet? Sellaista, jotka niihin alentuvat, ei ole helppo löytää. Vaikka Ennius sanoo oikein: "Luotettava ystävä koetellaan epäluotettavissa asioissa", niin todistavat kuitenkin nämät kaksi seikkaa sangen useat syyllisiksi kevytmielisyyteen ja heikkouteen, joko jos he omissa myötäkäymisissänsä halveksivat ystäviänsä tai näiden vastoinkäymisissä hylkäävät heidät.

18 luku.

Joka kumpaisessakin tapauksessa on osoittautunut lujalta, vakavalta ja horjumattomalta ystävyydessä, hänet tulee meidän lukea hyvin harvinaiseen, ja vieläpä melkein jumalalliseen ihmislajiin kuuluvaksi. 65. Mutta kestäväisyyden ja vakavuuden tuki, sen, jota me etsimme ystävyydessä, on luotettavaisuus, sillä ei mikään ole kestävää, joka on epäluotettavaa. Paitsi sitä on hyvä valita yksinkertainen, hyvänsävyinen ja yksimielinen, s.o. sellainen, jota samat asiat liikuttavat; joka kaikki koskee uskollisuuteen. Sillä muuttelevainen ja mutkikas mielenlaatu ei voi olla luotettava, eikä sekään, jota eivät samat asiat liikuta eikä ole luonnostaan samanmielinen, saata olla joko uskollinen tai horjumaton. Lisättävä on siihen, ettei hän saa iloita syytöksien tekemisestä tai uskoa, jos niitä on tehty; joka koskee siihen, jota jo kauvan olen käsitellyt, nim. vakavuuteen. Ja niin toteutuu se, mitä alussa sanoin, ettei ystävyyttä voi olla, paitsi hyvien ihmisten kesken. Sillä kunnon miehelle, jota myös saa sanoa viisaaksi, kuuluu velvollisuudeksi pitää mielessänsä nämä kaksi seikkaa ystävyydessä: ensiksi, ettei saa olla mitään valheellista eikä teeskenneltyä, sillä avonaisesti vihaaminenkin on paremmin jalolle ihmiselle sopivaa, kuin otsansa peitossa ajatuksensa salaaminen, toiseksi, ettei ainoastansa jonkun tekemiä syytöksiä torju takaisin, vaan ettei itsekään ole epäluuloinen, ajatellen aina jossakin suhteessa olevansa ystävänsä puolelta loukattu. 66. Tähän lisäksi tulkoon herttaisuus puheessa ja käytöksissä, joka ei suinkaan ole vähäpätöinen ystävyyden sulostus. Juroudella sitävastoin ja ankaruudella jokaisessa asiassa on kyllä silläkin kunnian-arvoisuutensa, mutta ystävyyden tulee olla lauhkeampi, vapaampi ja suloisempi sekä kaikkeen kohteliaisuuteen ja sievätapaisuuteen taipuvaisempi.

19 luku.