83. Niin muodoin vallitsee niissä turmiollinen erhetys, jotka luulevat, että ystävyydessä on avoin vapaus kaikkiin himoihin ja rikoksiin. Ystävyys on luonnon puolesta annettu hyveiden avustajaksi, eikä paheisin saattajaksi, että, koska hyve seuravajaisena ei voi saapua elämän korkeimpaan tarkoitukseen, se yhdistyneenä ja liittoutuneena toisen kanssa sen saavuttaisi. Mutta jos joidenkin kesken joko on sellainen liitto tai on ollut tai tulee olemaan, niin on niiden keskenäinen seurasaatto luonnon korkeimpaan hyvään pidettävä parhaimpana ja onnellisimpana.

84. Tämä on, sanon minä, liittolaisuus, johon sisältyy kaikki, mitä ihmiset pitävät harrastusta ansaitsevina, kunniallisuus, hyvä maine, sielun levollisuus ja iloisuus, niin että, kun nämät ovat saapuvilla, niin sekä elämä on onnellinen että ilman niitä ei voi olla semmoinen. Mutta kun tämä on parasta ja korkeinta, niin täytyy meidän, jos tahdomme saavuttaa sitä, harrastaa hyvettä, koska ilman sitä emme voi saavuttaa ystävyyttä emmekä mitään toivottavaa asiata; mutta jotka hyveen laiminlyötyänsä luulevat olevan itsellään ystäviä, huomaavat silloin vihdoinkin erehtyneensä, kun joku raskas kotitalo pakoittaa heidän ottamaan oppia kokemukselta.

85. Jonkatähden — sillä sitä on useammin sanottava — on soveliasta alkaa rakastamaan sitte vasta, kun on tehnyt arvostelunsa, eikä tehdä arvosteluansa vasta, kun on alkanut rakastamaan. Mutta me sekä yleisesti saamme monissa tapauksissa huolimattomuutemme tähden kärsiä, että enimmän mitä tulee ystävien valintaan ja seurusteluun heidän kanssansa: sillä me käytämme takaperoisia periaatteita ja toimitamme toimitettuja, jota vanha sananlasku kieltää meitä tekemästä. Sillä kun olemme ystävyytyneet kaikin puolin joko pitkällisen kanssakäymisen tai osoitettujen avuntekojen tähden, katkaisemme me kesken kulkua ystävyysliitot jonkun kolauksen saatuamme.

23 luku.

86. Mutta sitä enemmän ansaitseekin moittimista niin suuri, välttämättömimmässä asiassa osoittuva, huolettomuus. Sillä ystävyys on inhimillisten asiain joukossa ainoa, jonka hyödystä kaikki ovat yksimielisiä, vaikkapa halveksivat useat itse hyvettä ja sanovat sen olevan tavallaan kerskailua ja teeskentelyä. Useat pitävät halpana rikkautta, joita, vähään kun ovat tyytyväisiä, ilahuttaa yksinkertainen ravinto ja vaatetus; mutta kunnianvirat, joiden halusta eräät hehkuvat, kuinka monet halveksivat niitä niin, etteivät pidä mitään mitättömämpänä, ei mitään vähäpätöisempänä! ja samoin on muiden asioiden suhteen, jotka muutamista näyttävät ihmeteltäviltä, on sangen useita, jotka eivät pidä niitä minkään arvoisina, mutta ystävyydestä kaikki viimeiseen asti ajattelevat samaa, sekä ne, jotka ovat antautuneet valtion toimiin että ne, joita huvittavat tieteiden tutkiminen ja oppi, ja ne, jotka levollisina hoitavat omia toimiansa, vihdoin nekin, jotka ovat kokonaan antautuneet aistillisiin nautintoihin, ettei nim. ilman ystävyyttä elämä ole minkään arvoinen, jos vaan tahtovat elää jossakin suhteessa jalon ihmisen tavalla.

87. Ystävyys, näette, käy ihmeellisellä tavalla kaikkien elämän lajien lävitse eikä salli, että mikään vietettävän ijän suhde olisi hänestä itsestään osaton. Vieläpä, jos joku on niin raaka- ja kauhea-luontoinen, että hän pakenee ja vihaa ihmisten kohtaamista, jollaisen olemme kuulleet erään Timonin olleen Athenassa, niin ei hän kuitenkaan voisi sietää, ettei olisi itsellään jotakuta, jonka seurassa voisi syytää katkeruutensa myrkkyä. Ja tähän päätökseen saattaisi tulla parhain, jos jotakin sellaista voisi sattua, että joku jumala ottaisi meidät pois tästä ihmisten joukosta ja asettaisi johonkin yksinäisyyteen ja siellä tarjoten runsaasti ja yltäkylläisesti kaikkia, mitä ihmisluonto kaipaa, ottaisi kokonaan pois ihmisen näkemisen tilaisuuden. Kuka olisi niin tunteeton, joka voisi kestää sellaista elämää ja jolta ei yksinäisyys ottaisi pois kaikkien huvitusten nautintoa.

88. Tosi on siis tuo lauselma, jonka olen kuullut meidän ukkojemme kertovan, kuulleensa toisilta vanhuksilta, Tarentilaisen Archytaan nim., niinkuin luulen, tavallisesti sanoneen: "Jos joku astuisi ylös taivaasen ja katselisi maailmanrakennuksen luontoa ja tähtien kauneutta, niin suloton olisi hänelle sen ihmettely. Mutta se olisi hänelle ihanin, jos hänellä olisi joku, kenelle siitä saisi kertoa". Luonto siis ei rakasta mitään yksinäisyyttä, ja nojautuu aina johonkin ikäänkuin käsitukeen, joka on sitä mieluisempaa, jota parempi ystävä on.

24 luku.

Vaikka siis juuri sama luonto niin monilla merkillä selittää, mitä se tahtoo, haluaa ja kaipaa, niin me olemme omituisella tavalla kuitenkin kuuroja emmekä kuule sitä, mihin luonto meitä kehoittaa. Sillä ystävyyden käytäntö on erilainen ja monipuolinen, ja monta epäluulojen ja loukkauksien syytä tarjoutuu, joita viisaan velvollisuus on milloin välttää, milloin raivata pois, milloin kärsiä. Erittäin on yksi loukkaus, joka on poistettava, jotta sekä hyödyllisyys että luotettavaisuus säilyisi ystävyydessä; sillä ystäviä on usein sekä muistutettava että nuhdeltava, ja nämät ovat otettavat vastaan ystävällisesti, kun ne tulevat hyväntahtoisuudesta.

89. Mutta kuitenkin, en tiedä, mistä se tulee, on totta, mitä minun likeinen tuttavani sanoo Andriassa: "Mielennoude ystäviä, totuus vihaa synnyttää". Hankala totuus, jos siitä todellakin syntyy vihaa, joka on myrkkyä ystävyydelle, mutta paljoa hankalampi on mielennoude, koska se, vikoja hemmoittelevana sallii ystävän syöksyä suinpäin turmioon. Suurin sitävastoin on vika siinä, joka sekä halveksii totuutta että mielennouteen tähden viehättyy petokseen. Kaikessa tässä on siis käytettävä järkeä ja huolellisuutta, ensinkin, että muistutus tapahtuu ilman katkeruutta; toiseksi, että nuhteleminen annetaan ilman herjausta. Mielennouteessa taasen (koska Terentialaista puheentapaa mielelläni käytän) osoittukoon kohteliaisuus, imartelu, paheiden auttaja, karkoitettakoon kauvas; joka ei ainoastaan ole ystävälle, vaan ei edes vapaalle ihmisellekään soveliasta; sillä erilailla eletään hirmuvaltiaan, erilailla ystävän kanssa. 90. Jonka korvat sitävastoin ovat totuudelta niin suljetut, ettei hän voi kuulla ystävältään totuutta, sen pelastuksesta on syytä olla epätoivossa. Älykäs on nim. tuo Catonin lause, niinkuin useat muutkin: "Paremman kiitoksen ansaitsevat muutamiin asioihin katsoen katkerat vihamiehet, kuin ne ystävät, jotka näyttävät suloisilta; edelliset usein, jälkimmäiset eivät koskaan sano totuutta". Ja varsinkin se on mieletöntä, että ne, joita muistutetaan, eivät ota sitä pahaksi, jota heidän pitäisi paheksuman, mutta siitä kyllä suuttuvat, mistä ei pitäisi suuttuman. Sillä heitä ei huolestuta se, että ovat rikkoneet, mutta ottavat pahaksi, että heitä nuhdellaan; jonka tulisi olla päinvastoin: rikoksesta surra, oikaisusta iloita.