25 luku.
91. Niinkuin siis muistuttaminen samoinkuin muistutuksen vastaanottaminen, ja edellisen tekeminen ujostelematta, ei tylysti, jälkimmäisen vastaanottaminen kärsivällisesti, ei vastahakoisesti, on todellisen ystävyyden ominaista, niin täytyy olettaa, ettei ystävyydelle ole mitään suurempaa ruttoa, kuin liehakoitseminen, imartelu ja mielinkielisyys; sillä vaikka kuinka useilla nimillä on merkittävä tämä, sellaisten kevytmielisten ja petollisten ihmisten vika, jotka puhuvat kaikkia mielen, eivätkä koskaan totuuden mukaan.
92. Mutta sekä yleisesti kaikissa asioissa teeskentely taas on moitittavaa, sillä se hävittää arvostelukyvyn ja väärentää sen, että etenkin sotii se suurimmassa määrässä ystävyyttä vastaan, kun se tekee tyhjäksi totuuden, jonka puuttuessa ystävyyden nimellä ei voi olla mitään arvoa. Sillä kun ystävyyden voima on siinä, että ikäänkuin yksi sielu tulee useammista, niin kuinka se saattaisi tapahtua, jos ei edes itse kussakin ole sielu aina yksi ja sama, vaan vaihetteleva, muutteenalainen ja monenlaatuinen.
93. Mitä nim. voi olla niin häälyvää ja harhailevaa, kuin sen mieli, joka kääntyy toisen ei ainoastaan ajatuksen ja tahdon, vaan vieläpä kasvonpiirteiden ja viittauksenkin mukaan? "Jos ken sanoo: Ei! minä sanon: Ei!; jos sanoo: Jaa! sanon minä: Jaa! Lyhyesti, minäpä olen käskenyt itseäni myöntymään kaikkeen", niinkuin sanoo sama Terentius, mutta Gnathonin näytelmän osassa, jonkalaisten kanssa seurustelu todistaa kokonaan kevytmielisyyttä. 94. Kun sitävastoin monet Gnathonien kaltaiset ovat asemansa, varallisuutensa ja maineensa puolesta ylhäisempiä, niin on niiden mielinkielisyys tukala, kun heidän turhamaisuuteensa on tullut lisäksi ulkonainen arvollisuus.
95. Liehakoitseva ystävä voidaan eroittaa ja tuntea todellisesta huolellisuutta käyttäen samoin, kuin kaikki värillä kaunisteltu ja teeskennelty väärentämättömästä ja oikeasta. Kansankokous, joka on kokoonpantu kokemattomimmista, tietää tavallisesti kuitenkin arvostella, mikä on ero kansansuosiota tavoittelevan, se on mielittelevän ja kevytmielisen kansalaisen, ja lujaluontoisen, vakavan ja arvokkaan välillä.
96. Millä imarruksilla Cajus Papirius äskettäin mairitteli kansankokouksen korvia, kun hän teki lakiehdoituksen kansantribunin uudestaan valitsemisesta. Minä olin ehdoitusta vastaan, mutta en mitään itsestäni, minä puhun mieluummin Scipionista. Kuinka suuri, kuolemattomat jumalat, oli hänessä kunnianarvoisuus, kuinka suuri puheessa juhlallisuus! niin että hänet helposti voi pitää Roman kansan johtajana, eikä sen seuralaisena. Mutta olithan sinä saapuvilla ja hänen puheensa on kaikilla käsissä. Siis tuli kansaa suosiva laki kansan äänestyksellä hyljätyksi. Ja palatakseni itseeni, te muistatte Qvintus Maximuksen, Scipionin veljen, ja Lucius Mancinuksen ollessa consuleina, kuinka Cajus Licinius Crassuksen laki pappisvirasta näytti kansaa suosivalta! Sillä virkakuntien täyte-vaali yritettiin siirtää kansan suosionosoituksen varaan, ja hän ensimmäisenä alkoi toriin päin kääntyneenä puhua kansalle. Kuitenkin voitti kuolemattomien jumalain kunnioitus, minun esityksestäni, helposti hänen mielittelevän puheensa. Se tapahtui minun praetorina ollessani viisi vuotta ennen, kuin minä tulin consuliksi. Sen vuoksi tuli tuo juttu enemmän asian, kuin virkamahdin vaikutuksella puolustetuksi.
26 luku.
97. Mutta jos yleisellä näyttämöllä, tarkoitan kansankokousta, jossa muodostetuilla ja kaavailluilla on enin tilaisuutta, totuus kuitenkin osoittaa voimansa, jos se vaan tehdään tunnetuksi ja asetetaan oikeaan valoonsa, mitä sitte tulisi tapahtua ystävyydessä; joka kokonaan riippuu totuudesta? Ja jottei tässä, kuten sanotaan, nähdä avonaista sydäntä ja avonaista osoiteta, niin ei ole mikään luotettavaa, ei mikään taattua, eipä edes rakkauskaan tai vastarakkaus, kun ei tiedä sitä, kuinka todellista se on. Vaikka tuo mielinkielisyys, kuinka turmiollista se onkin, ei kuitenkaan voi vahingoittaa ketään, paitsi sitä, joka sen vastaanottaa ja iloitsee siitä. Niinpä tapahtuu, että se avaa enimmästi korvansa imartelijoille, joka itse imartelee ja ihastelee itseänsä.
98. Yleisesti on hyve itseänsä rakastava, sillä se tuntee parhain itse itsensä ja tietää, ja kuinka hän on rakastettava. Mutta minä en puhu nyt hyveestä, vaan hyveen luuloittelusta. Sillä itse hyveettä useat eivät niin tahdo olla, kuin haluavat näyttää olevansa, varustettuja. Näitä ilahuttaa imartelu; kun näille pidetään heidän oman toivonsa mukainen puhe, niin luulevat he tuon turhan esitelmän olevan heidän ansioittensa todistuksen. Se ei siis ole mitään ystävyyttä, kun toinen ei tahdo kuulla totuutta, toinen on valmis valhettelemaan. Eikä tuo kärkkyvieraiden imartelu huvinäytelmissä olisi meistä sukkelaa, jolleivät ne olisi kerskuvia sotamiehiä. "Suuretko kiitokset sanoi Thais minulle todellakin?" Olisi riittänyt vastata "Suuret"; hän sanoi: "Hirveän suuret". Liehakoitsija suurentaa aina sen, mitä se, jonka mieliksi puhutaan, tahtoo olla suurta.
99. Sentähden vaikka tuo imarteleva turhamaisuus vaikuttaa ainoastaan niihin, jotka itse sitä houkuttelevat puoleensa ja kutsuvat, kuitenkin on vakavampiakin ja lujempia huomautettava olemaan varuillansa, etteivät tule viekkaalla imartelulla kiedotuiksi. Avonaisesti nim. näkee liehakoitsevan hyvin jokainen, paitse se, joka on aivan älytön, mutta ettei tuo viekas ja salainen pääsisi hiipimään, on huolellisesti varottava. Sillä sellaista ei aivan helposti tunneta, varsinkin kun hän vastustamattakin usein liehakoitsee ja teeskennellen riitelevänsä imartelee, ja lopuksi antautuu sekä myöntää olevansa voitettu, että se, joka on petetty, näyttäisi enemmän ymmärtäneen. Mutta mikä taas on häpeällisempää, kuin olla pilkan esineenä. Ja ettei se tapahtuisi, on vältettävä, niinkuin on "Perinnönsaaja"-kappaleessa: "Tänään sinä minua enemmän, kuin kaikkia tyhmiä pilanäytelmän ukkoja, pyörität kai ja vedät nenästä oikein oivalailla". 100. Onhan jo huvinäytelmissäkin tämä varomattomien ja herkkäuskoisten ukkojen osa kovin hullunkurinen. Mutta en tiedä, miten täydellisten, s.o. viisasten miesten ystävyyssuhteista — tarkoitan sellaista viisautta, joka voi tulla kysymykseen ihmisten kesken — puheeni on vierinyt kevytmielisiin ystävyysliittoihin. Jonkatähden tahdomme palata noihin ensimmäisiin perustelmiini ja saattaa juuri ne vihdoinkin päätökseen.