10 luku.
33. Laelius. Kuulkaatte siis, kunnon miehet, mitä minä ja Scipio juttelimme usein ystävyydestä. Vaikkei hän sanonut todellakaan oleman mitään vaikeampaa, kuin että ystävyys kestäisi aina viimeiseen elonpäivään asti; sillä hän arveli sattuvan usein joko, ettei sama ole hyödyksi molemmille tai, ettei heillä ole sama ajatus valtiosta. Ihmisten tavatkin sanoi hän usein muuttuvan, toisinaan vastoinkäymisten tähden, toisinaan ijän käydessä rasittavaksi. Ja niiden asioiden valaisemiseksi otti hän esimerkin alkavan ikäkauden yhtäläisyydestä, koska poikien sydämmellisin rakkaus laimentuu usein lapsipuvun jätettyä.
34. Mutta jos he taas ovat pitkittäneet sitä nuorukais-ikään, niin sanoi hän sen kuitenkin purkautuvan toisinaan kilvoitellessa joko naimiskaupan tai jonkun muun edun tähden, jota molemmat eivät voi samalla saavuttaa. Mutta jos jotkut olisivatkin pitemmälle edistyneet rakkaudessa, sanoi hän kuitenkin tulevan sen järkytetyksi, jos ovat joutuneet riitaan kunniaviroista; sillä hänen mielestään ei ollut mitään suurempaa ruttoa ystävyysliitoille, kuin useimmissa rahanhimo, jaloimmissa kilvoittelu kunniasta ja maineesta, joista arveli suurimpien vihamielisyyksien usein saaneen alkunsa parhaiden ystävien kesken.
35. Suuria hajaannuksia myös ja enimmäkseen oikeutettuja selitti hän syntyvän, kun ystäviltä vaaditaan jotakin, mikä ei ole oikeata, esim. että olisivat joko himon palvelijoita tai auttajia vääryyden teossa; ja niitä, jotka eivät suostu siihen, vaikka tekevätkin sen kunniallisesti, kuitenkin niiden puolelta, joita eivät ole tahtoneet noudattaa, syytetään rikkoneen ystävyyden lakia vastaan; niiden taas, jotka uskaltavat vaatia mitä hyvänsä ystävältänsä, sillä vaatimuksellaan ilmoittavan aikovansa tehdä kaikkia ystävänsä tähden. Heidän valituksestansa tavallisesti ei ainoastansa raukeavan vanhojen tuttavuusliittojen, vaan vieläpä syntyvän ikuisia vihojakin. Nämät niin useat ikäänkuin sallimukset sanoi hän uhkaavan ystävyyssuhteita, että niitä kaikkia välttäminen hänestä näytti olevan ei ainoastansa viisauden, vaan myös onnellisuuden todistuksena.
11 luku.
36. Tarkastelkaamme siis ensin sitä, jos teitä miellyttää, kuinka pitkälle rakkaus saa mennä ystävyydessä. Näinköhän myös, jos Coriolanuksella on ollut ystäviä, niiden olisi pitänyt kantaman isänmaata vastaan aseita Coriolanuksen kanssa? Näinköhän Piscellinusta, kuningasvaltaa tavoittelevaa, näinköhän Spurius Maeliusta heidän ystäviensä olisi pitänyt auttaman?
37. Näimmehän me, kuinka Tiberius Gracchuksenkin, kun hän järkytti valtiota, Qvintus Tubero ja hänen yhtäikäiset ystävänsä hylkäsivät kokonansa. Mutta kun Cajus Blossius Cumalainen, teidän perheenne vierasystävä, Scaevola, oli tullut luokseni, koska minulla oli tapana puollustaa konsulia Laenasta ja Rupiliusta neuvostossa, rukoilemaan, että antaisin hänelle anteeksi, niin veti hän sen syyksi, koska oli muka pitänyt Tiberius Gracchuksesta niin paljon, että arveli itsensä olevan tehtävä, mitä hyvänsä tämä tahtoi. Silloin kysyin minä: "Vieläkö sittekin, jos hän olisi tahtonut, että olisit sytyttänyt tuleen Capitolium'in?" "Ei koskaan", sanoi hän, "olisi hän tahtonut sitä; mutta jos hän olisi tahtonut, niin olisin minä totellut". Te näette, kuinka jumalatonta puhetta! Eikä hän ainoastansa noudattanut Tiberius Gracchuksen mielettömyyttä, eikä tarjoutunut hänen vimmansa seuralaiseksi, vaan johtajaksi. Sen takia, uuden tutkimuksen peljättämänä, pakeni hän tämän raivonsa tähden Asiaan, meni vihollisten luo, ja sai valtiolta raskaan ja oikeutetun rangaistuksen. Ei ole se siis mikään rikoksen puollustus, jos ystävän tähden rikotaan; sillä kun hyveen edellytys on ollut ystävyyden perustajana, niin on työlästä ystävyyden kestää, jos luopumus hyveestä on tapahtunut.
38. Mutta jos pidämme oikeana joko myöntää ystäville, mitä tahansa haluavat, tai saada aikaan heiltä, mitä hyvänsä tahdomme, niin olisimme todellakin täydelliset viisaudessa, jollei asialla olisi mitään haittaa mukanansa. Mutta me puhumme niistä ystävistä, jotka ovat silmiemme edessä, jotka olemme nähneet ja joista olemme kuulleet puhuttavan, joita tavallinen elämä tuntee: tästä luvusta on meidän esimerkit otettavat, ja varsinkin niistä, jotka ovat lähinnä viisautta.
39. Me näemme Papus Aemiliuksen olleen Cajus Luscinuksen tuttavan (niin olemme kuulleet isiltämme); he olivat kahdesti yhdessä consuleina ja virkaveljinä censori-toimessa; sitte on kerrottu sekä näiden kanssa että keskenään olleen sangen ystävyytyneitä Manius Curiuksen ja Tiberius Coruncaniuksen. Emme siis voi edes epäilläkään jonkun näistä pyytäneen ystävältänsä jotakin, mikä olisi vastoin uskollisuutta, vastoin valaa ja vastoin valtiota. Sillä mitä tarvitsee sanoakaan puhuttaessa sellaisista miehistä, ettei joku, jos olisi pyytänyt, olisi tätä saavuttanut, kun he olivat hyvin tarkkoja omantunnon miehiä, yhtä väärin taas on sekä pyydettynä tehdä että pyytää jotakin sellaista. Mutta Tiberius Gracchusta seurasivat Cajus Carbo ja Cajus Cato, ja silloin hyvin vähän hänen Cajus veljensä, joka sama nyt on kiivahin.
12 luku.