»Mutta hänhän istui kauniisti paikallaan eikä häirinnyt ketään», huomautin minä.
»Se ei muuta asiaa vähintäkään. Tuommoinen olento karkottaa oikeat vieraat ravintolasta. Mitäpä arvelet, jos esim. hänen ylhäisyytensä salaneuvos tuosta vastapäätä olisi tullut naisväkineen juomaan seidelinsä, niinkuin hän usein iltaisin tekee, ja tuommoinen nainen olisi istunut täällä… Ei, semmoinen ei vetele, sen minä sanon. Schani on myös vanha hölmö, joka ei tuommoisesta niin paljon välitä, mutta minä välitän, minä!»
Minä en voinut juuri mitään sanoa tuon vieraan herran aikana, mutta kauheasti minua suututti mokoma suvaitsemattomuus. Jälestäpäin kahdenkesken ollessamme palasin vielä samaan asiaan.
»Sinä, Emmy, mitä sinä oikeastaan ajattelet? Jos meidät olisi ennen noin ykskaks heitetty ravintolasta ulos? Suoraan puhuakseni, minä en ymmärrä miten sinä voit olla noin suvaitsematon…»
Hän katsoi minuun silmät suurina eikä nähtävästi ollut ensinkään hyvillään, kun olin menneisyydestä muistuttanut.
»Mikä on kerran mennyt, sitä ei enää ole. Nykyisyydestä on kiinni pidettävä. Minä olen nyt säädyllinen, naimisissa oleva rouva ja pidän huolta liikkeeni hyvästä maineesta. Ja muuten en ole milloinkaan sillä tavalla pitkin katuja kuljeksinut kuin tuo äskeinen nainen ja muut hänen tapaisensa.»
Näin olevan turhaa vaivaa hänen kanssaan enempää väitellä. Merkillinen seikka, miten heikko muisto useimmilla ihmisillä on niihin asioihin nähden, jotka heistä eivät ole mieluisia muistella.
Dresdenistä matkustin Leipzigiin, Kindermannia tapaamaan. Hän asuu sievän, huvilamaisen talon alikerrassa ja näytti tulevan hyvin toimeen. Paikalla hän tunsi minut ja oli nähtävästi iloissaan tästä kohtauksesta. Mutta kovin hän on paljon muuttunut. Hän on hirveästi vanhennut ja kasvonsa ovat käyneet terävän ja ankaran näköisiksi.
»No, Te olette kurssinne suorittanut, Thymian», sanoi hän, »sen näen Teistä heti enkä tarvitse siitä mitään kysellä. Mutta Te näytätte, rasittuneelta, lapseni. Teidän on nyt pian katsottava, että saatte varman turvapaikan. Kolmanteenkymmeneen vuoteen asti sitä elämää voi kestää, mutta silloin pitää lopettaa, muuten ei ihminen lopulla ikäänsä kelpaa mihinkään. Oletteko saanut mitään säästöön?»
Kerroin hänelle olleeni naimisissa ja sanoin itselläni nyt olevan vanhan rikkaan ystävän, joka pitää huolta minusta, ja hän nyökytti päätään ja hymyili tyytyväisesti.