»Niin, niin. Tiesinhän minä että Te eteenpäin pääsette, ja kun Kindermann on Teitä opettanut… mutta tahtoisinpa neuvoa Teitä menemään vieläkin naimisiin. Noiden vanhain herrain laita on niin ja näin. He ovat kyliä valmiit lupaamaan vaikka tähdet taivaalta, mutta jos sattuvat kuolemaan eikä ole mitään kirjallista sitoumusta, minkäs teet? Viisainta on tehdä ajoissa ero ja vaatia itselleen kohtuullinen hyvitys ja mennä sitten naimisiin. Jos Teillä nyt esim. olisi kolmekymmentä tuhatta markkaa, voisin hankkia Teille paikalla erinomaisen miehen.»
»Niin paljoa minulla ei ole», vastasin.
»Mutta Te voisitte helposti saada, kun ystävänne on rikas ja korkeassa asemassa. Ei tarvita muuta kuin saada aikaan pieni riita, ja pelkästä häväistysjutun pelosta antaa hän Teille mitä vaan tahdotte. Jos menettelette viisaasti, voitte saada kyllä viisikymmentä tuhatta, jopa enemmänkin. Minulla olisi useita Teille sopivia herroja, musikkitirehtööri jolla on seitsemäntuhannen markan tulot, kirjakauppias joka kustantaa lääketieteellisiä teoksia, ja taidekauppias. Taikka, jos panette arvoa akatemialliseen sivistykseen, opettaja; on myöskin yksi lääkäri, mutta hän tahtoo saada kahdeksankymmentä tuhatta mukana. Kaikki arvossa pidettyjä herroja, iältään kolmenkymmenen viiden ja viidenkymmenen välillä. Lääkäri on juutalainen, muut evankelisia.»
Kiitin ystävällisestä tarjouksesta; K. kehotti minua vakavasti ajattelemaan asiaa ja tulemaan toisen kerran hänen luokseen.
»Jos minulla olisi Teidän liikeälynne», sanoin, »niin minäkin ryhtyisin johonkin itsenäiseen yritykseen; elämäni tuntuu niin sisällöttömältä juuri sentähden, että minulla ei ole mitään oikeaa työtä.»
»Valitettavasti Teiltä puuttuu liikeäly kokonaan, rakas lapsi», sanoi hän hieman kyynillisesti. »Senhän olen aina sanonut: Te katsotte asioita liian ihanteelliselta kannalta. Ja että ihanteinenne olette kuitenkin noin pitkälle päässyt ettekä ole aikoja sitten kuollut kurjuuteen, se on onni eikä Teidän oma ansionne. Te ette aavista, mitä kaikkea rakkaudesta voi puristaa esiin, kun sitä käytännöllisen liikemiehen kokemuksella käsittelee. Minä itse olen työskennellyt sillä alalla ensin käytännöllisesti, mutta nyt olen ryhtynyt enemmän sen aatteelliseen puoleen. Täysi kukkaro toisella puolen ja sievä arvonimi taikkapa vaan se ominaisuus, että on mies, toisella, puolen, siinä kaksi voimaa, jotka useimmiten jo riittävät yhdistämään sydämiä toisiinsa.»
Merkillinen nainen tuo Kindermann, yhdessä suhteessa minun täytyy oikein ihailla häntä. Hänen joustavuutensa ja häikäilemättömyytensä ovat kerrassaan hämmästyttävät.
Hän ei laskenut minua sinä päivänä enää pois. Kolmesta viiteen on hänellä vastaanottotuntinsa ja kello kuusi söimme päivällistä. Runsaan ja hyvän aterian jälkeen joimme kahvia arkihuoneessa. Yskäni vuoksi en minä uskalla tupakoida, mutta hän itse poltti sikaarin ja auttoi samalla minua perehtymään liikkeensä salaisuuksiin. Hänen välitystään käyttävät enimmäkseen vain herrat, ainoastaan poikkeustapauksissa naiset. Hänellä on suuri joukko agentteja, joiden toimena on hankkia tietoja rikkaista, miestä vailla olevista naisista. Hänen, Kindermannin asia on sitten asettua yhteyteen noiden naisten kanssa, mikä ei hänen ovelalle kekseliäisyydelleen niinkään vaikea temppu ole. Hänellä on todellakin vallan eriskummallinen kyky kääntyä milloin minkin tekosyyn nojalla ventovierasten ihmisten puoleen ja esittää heille ehdokkaitaan, sillä hänen toimensa menestyvät hyvin, sanoo hän itse. Huvittavinta tässä kaikessa on se seikka, että asianomaiset naiset tuskin koskaan aavistavat mitään hänen välittäjätoimestaan ja luulevat »menneensä» naimisiin, vaikka itse asiassa heidät on »naitettu». K. saa 4—10 prosenttia myötäjäisistä ja elää sillä pulskasti. »Minä olen viime vuosina perustanut niin monta laillista avioliittoa, että ne kokonaan peittävät minun entiset laittomuussyntini», sanoi hän nauraen. »Ja jos Te tulette luokseni, Teille minä teen tuon palveluksen ilman mitään korvausta, vanhan ystävyyden vuoksi, ja valikoin vielä kauneimman ja täysipainoisimman tavaran mitä minulla sattuu varastossa olemaan…
Aika kului nopeasti rupatellessa. Hän saattoi minut itse junalle ja minun täytyi luvata ensi helluntaina tulla hänen luokseen pariksi päiväksi, jolloin tekisimme yhdessä pienen matkan Saksin Sveitsiin.
Kun tulin asuntooni, ei siellä ollut ketään kotona. Palvelustyttö oli ulkona, kun oli luullut minun tulevan vasta viimeisellä junalla. Arkihuoneessani olivat ikkunaverhot alhaalla ja koko huone oli täynnä kukkia. Kreivi oli lähettänyt ruusuja, Julius korillisen liljoja ja D. puolen vaunulastia ruusuja. Niitä oli kaikkialla, vaaseissa, pöydillä, ikkunoilla, vieläpä lattiallakin, ja huone oli täynnä huumaavaa tuoksua. Katsellessani siinä ympärilleni tuntui äkkiä omituinen ahdistus painavan rintaani. Tulin ajatelleeksi kuolinhuonetta. Kukkain tuoksun seassa olin tuntevinani heikkoa mädäntyneen hajua; huonetta ei ollut luultavasti muutamaan päivään tuuletettu, ja keltaiset ikkunaverhot saivat aikaan omituisen valaistuksen, joka muistutti kynttilänvaloa… Työnsin nopeasti verhot syrjään ja avasin ikkunat; ulkoilma ja kadun melu tunkivat sisään ja ahdistava tunne hävisi.