Olin käynyt ostoksilla ja kävelin Leipzigerstrassea kotiin päin, kun kuulin jonkun huutavan itseäni.
»Thymian!»
Käännyn katsomaan taakseni ja huomaan siellä seisovan naisen, jonka tunnen entiseksi ystäväkseni Greteksi. Emme olleet nähneet toisiamme minun Hamburgista lähdettyäni emmekä edes kuulleet mitään toisistamme. Nuoremmaksi ei ollut oikeastaan hänkään tullut noiden kymmenen vuoden aikana, hän ei ole enää läheskään niin solakka ja niin erinomaisen elegantti kuin silloin. Toisista aina paraiten huomaa, miten aika kuluu, ja miten lyhyeen elämän kevätpäivät loppuvat.
»Kävelin jo vähän aikaa sinun perässäsi, mutta en ollut oikein varma asiastani», sanoi hän iloisesti. »Olipa todellakin hauskaa. Asutko sinä täällä Berlinissä vai muutenko olet vaan matkalla?»
»Täällä minä olen asunut jo monta vuotta», sanoin ja vastasin hänen kädenpuristukseensa. Sitten kävelimme yhdessä eteenpäin. Minä en tiennyt oikein, oliko tämä kohtaus minulle hauska vai ikävä. Olen aina pitänyt Gretestä, kun hän ei ole niin pikkumainen ja ahdasmielinen kuin muut, mutta toiselta puolen hän ei tunne minun nykyisiä olojani eikä minulla tosiaankaan ole yhtään halua enää joutua kenenkään ylenkatseen tai säälin alaiseksi. Kuljimme yhdessä Wertheimiin asti, jossa hän osti jotain, ja siellä hän teehuoneessa kertoi minulle kahdeksan vuotta sitten menneensä naimisiin vanhanpuoleisen herran kanssa Reinin varrelta ja, kun eivät olleet sopineet oikein yhteen, eronneensa hänestä jonkun vuoden kuluttua. Nyt hän oli asunut jo vähän aikaa pienen tyttärensä kanssa Berlinin esikaupungissa Friedenaussa. Kuuntelin vain puolella korvalla ja mietin yhä mielessäni, miltä kannalta tämä kohtaus olisi otettava. Hän kertoi edelleen jo useita vuosia kirjottaneensa romaaneja, aluksi salanimellä ja nyt rouvannimellään, ja silloin muistin itsekin joskus lukeneeni jonkun hänen teoksistaan.
Olin alussa hyvin harvasanainen enkä puhunut itsestäni muuta kuin että olen leski. Eikä hänkään enempää kysellyt. Vähitellen kuitenkin keskustelumme vilkastui ja minäkin lämpenin. Hänessä on todellakin jotain miellyttävää, puoleensa vetävää, ja hänen sydämellinen avomielisyytensä viehätti minua niin, että mitä kauemmin hänen seurassaan olin, sitä enemmän rupesin hänestä pitämään.
Saatoin häntä Linkstrasselle, sieltä ajoimme yhdessä Bülowstrasselle ja erotessamme lupasin minä pian käydä hänen luonansa.
Perästäpäin rupesin melkein katumaan tätä lupaustani. Seuraavana yönä en saanut unta, mietin vaan yhä ja yhä uudestaan, miten olisi paras tehdä. Halu olisi minulla ollut suuri nähdä häntä; vuosikausia olen jo kaivannut naisystävää; yksinomainen seurustelu miesten kanssa rupee lopulta kyllästyttämään; naisen kanssa voi paremmin puhua asioistaan ja tulee helpommin ymmärretyksi. Ikävä kyllä ovat useimmat naiset pikkumaisia ja kateellisia eivätkä voi siveelliseltä ahdasmielisyydeltään vähääkään käsittää toisten onnettomuutta. Tämmöinen ei Grete ole; alhaista ajatustapaa ei hänen puoleltaan tarvitse pelätä. Hän ei ole mikään Maria eikä mikään Emmy, mutta hän ei myöskään ole niin poroporvarillisen lyhytnäköinen ja suvaitsematon kuin useimmat muut; hän on itse paljon kokenut, ja elämän kovassa koulussa hioutuu ihmisestä kyllä pois ylpeä itsekylläisyys ja liiallinen näykkimisen halu.
Totta kyllä, jos hän tietäisi kaikki, voisi ehkä käydä niinkin, että hän pyytäisi päästä minun seurastani. Ja se koskisi minuun hirveästi, — koskisi kovemmin kuin noiden hyväntekeväisyysnaisten iva, kovemmin kuin mikään muu. Tätä peläten ajattelin, että ehkä olisi paras olla menemättä. Sitten taas ajattelin: täytyykö hänen sitten saada se tietää? Minun huonot vuoteni ovat jo takanani. Nythän minä elän säännöllisissä oloissa. Olen leski ja saan mieheni sukulaisilta kohtuullisen eläkkeen. Vai eikö se ole totta? Rauhallisessa asunnossaan, porvarillisen ympäristönsä keskellä ei Grete milloinkaan joudu yhteyteen minun entisten tuttavieni kanssa. Mutta kuitenkin — — en minä sittenkään voi. Minä en voi teeskennellä, varsinkaan en semmoiselle, josta pidän. Ja sitä paitsi on Grete viisas, hyvin viisas, hän tuntee maailman ja tulisi ajan pitkään kumminkin tietämään kaikki…
Mietin ja harkitsin ja kirjotin seuraavana päivänä kortin, jossa ilmotin tulevani torstaina iltapäivällä.