»Hän on kipeä. Minä en jaksa kuulla hänen iankaikkista itkuaan ja valitustaan», isä vastasi.
»Mitenkä», sanoin hyvin hämmästyneenä, »semmoista en minä ole vielä milloinkaan huomannut. Mikä häntä sitten vaivaa?»
»Jätä minut rauhaan alituisilta kysymyksiltäsi!» ärähti isä niin vihaisesti, etten milloinkaan ollut häntä semmoisena nähnyt. Menin apteekkiin Meinertiä tapaamaan, sillä siitä minä olen myös omituinen, että minun täytyy aina päästä perille asioista, ja emännöitsijän kohtalo oli kovin käynyt minun sydämelleni. Meinert sekotti juuri jotain pulveria, ja silloin häntä ei saa häiritä, jonka tähden istuin tiskille odottamaan hänen työnsä päättymistä.
»Tiedättekö, että neiti Reinhard lähtee pois?» kysyin sitten.
»Tiedän», hän vastasi.
»Mikä häntä vaivaa?»
»Hänellä on vatsassa vika», sanoi Meinert, ja minä huomasin selvästi, miten hänen ylähuultaan nyki, ikäänkuin nauru olisi pyrkinyt esille.
»Sekö vaan», sanoin rauhottuneena, kun ei siinä mitään pahempaa ollut. »Se tulee tietysti ylensyömisestä. Hänhän syö pitkin päivää, aamusta iltaan.»
»Aivan oikein, Thymi, siitähän se tulee», sanoi Meinert ja räjähti nauramaan. Ja hän nauroi niin mahdottomasti, ettei ollut enää lakatakkaan. Viimein hän sai sanotuksi: »Ota tästä se oppi, Thymi, että tulee aina heretä syömästä silloin kun paraimmalta maistaa. Muuten voi saada vatsanväänteitä niinkuin Reinhardin mamselli.»
Minä jätin hänet nauramaan, sillä minua suututti, ja paiskasin oven kiinni. Emännöitsijä parkaa tulee kuitenkin sääli, vaikka hänellä onkin vaan vatsatauti. Ei se ole sekään mitään naurettavaa. Olen itse saanut kerran tuntea kauheita tuskia vatsassani, kun olin iltasella syönyt liian paljon kurkkusalaattia.