»Avain on tädillä», sanoi eno.
Silloin nousi Jakob ylös, meni ulos ja lähetti palvelijan ostamaan kylästä enon laskuun kaksi pulloa viiniä, ja kun ne oli tyhjennetty, laittauduimme tavallista sukkelammin matkalle, sillä jos Frauke täti olisi meidät yllättänyt, niin siitä olisi syntynyt aika rymäkkä.
Se oli hauska iltapäivä. Minä nauroin niin, että oli kyyneleet silmissä.
* * * * *
Nyt en ole pitkään aikaan tullut kirjottaneeksi mitään kirjaani. Täällä kun ei tapahdu juuri mitään. Isän ja Elisabethin naimisestakaan ei näytä tulevan sen valmiimpaa. En tahdo enää minäkään sen vuoksi itseäni vaivata; jos hän ei isästä huoli, olkoon sitten huolimatta. Luulen ettei isäkään hänestä enää välitä, tuntuupa mielestäni välistä siltä kuin hän ei voisi oikein kärsiäkkään Elisabethia.
Monta kertaa olen nähnyt Elisabethin hyvin hiljaisena ja alakuloisena. Luullakseni hän ei vieläkään ole voinut kokonaan unohtaa uskotonta pastoriaan. Hän on myöskin käynyt hyvin kalpeaksi, vaikka hän ei tahdo itse sitä myöntää. Jos minä kysyn joskus, mikä häntä vaivaa, punastuu hän ja vastaa: »Ei mikään.» Muuten hän on kaikissa toimissaan yhtä näppärä kuin ennenkin. Jouluksi teki hän minulle ihastuttavan aamunutun ruusunvärisestä flanellista, ja minun ruskea samettipukuni, joka on valmistettu hänen ohjeittensa mukaan, herättää luistinradalla yleistä huomiota. Hänellä on erinomaisen hieno aisti semmoisissa asioissa. Hän luistelee myöskin sangen hyvin, ja meidän nuori tohtorimme, joka on tänne hiljan muuttanut, etsii mielellään hänen seuraansa. Ehkäpä Elisabeth saa hänet. Olisi kyllä ikävä, jos hän menisi meiltä pois, mutta minä kuitenkin mielelläni soisin hänen tulevan onnelliseksi.
Osdorff on myös aina jäällä ja luistelee paljon hänen kanssaan. Mies parka, hän näyttää vaan päivä päivältä tuhmenevan, mutta tutkinnossaan on hän nyt viimeinkin miten kuten läpäissyt. Olikin jo aika; huhtikuussa hän täyttää yksikolmatta. —
Osdorffilla on erinomainen halu hiusten kähertämiseen ja hän on myöskin uskomattoman taitava tässä toimessa. Minä en voi millään ilahuttaa hänen mieltään niin paljon kuin antamalla hänelle luvan kähertää tukkani. Silloin hän kampaa ja harjaa, polttaa ja muokkaa jos jollain tavalla minun pitkiä mustia hiuksiani. Milloin hän asettaa ne jakaukselle ja kampaa alas korvien päälle ja tekee hiuskiemuran niskaan, milloin taas nostaa kaikki korkealle ylös mitä taidokkaimpiin asentoihin. Elisabethia on hän myös kauan kiusannut päästäkseen hänenkin tukkaansa käsiksi, ja kun minä yhdyin hänen pyyntöönsä, saimme Elisabethin vihdoin myöntymään. Kun hänen komea, vaalea tukkansa kammattiin ja laitettiin ylös pään päälle kuin kruunu, näytti hän kerrassaan kuninkaalliselta.
Osdorff seurustelee nykyään täkäläisissä perheissä, joissa hän on hyvin halusta nähty vieras, hän kun on näet kreivi. Kaikki tuntevat hänen mielityönsä, ja äskettäin oli eräiden tanssiaisten edellä suuri joukko naisia kokoontunut Konrad Lütten luo, jonne Osdorff oli myös kutsuttu, ja kaikki antoivat hänen kähertää tukkansa. Hän kuuluu suorittaneen tehtävänsä niin hyvästi kuin suoraan Parisista tullut hiustaiteilija. Naiset eivät tienneet miten olisivat häntä ylistäneet, jopa kutsuivat häntä neroksi. Minun täytyy nauraa — Osdorff parka ja nero — herra meitä armahtakoon!
* * * * *