Frieda täti ei tietenkään voinut pitää salaisuutta omassa hallussaan, ja kaksi päivää tuon kauhean tapauksen jälkeen, joka yllätti minut kuin varas yöllä, tuli hän meille mukanaan muita sukulaisia, nimittäin eno Pohns ja täti Frauke, eno Dirk Thomsen ja täti Trine. Ja kaikki istuivat vierashuoneessa ja pitivät perheneuvottelua siitä, miten minun suhteeni nyt oli meneteltävä… Aivan samoin kuin ennen, silloin kun minut T—hen lähetettiin.
Minä olin ylhäällä omassa huoneessani, mutta siinä kykkiessäni ikkunan vieressä pisti yhtäkkiä päähäni, että pitäisi mennä alas kuuntelemaan, mitä ne siellä päättävät. Hiivin hiljaa portaita alas ja pujahdin arkihuoneeseen, jonne voin avonaisesta tirkistysreijästä kuulla kaikki mitä vierashuoneessa puhuttiin. Joskus työnsin verhoa hiukan syrjään, ja silloin en ainoastaan kuullut, vaan näinkin kaikki mitä siellä kokouksessa tehtiin.
He näyttivät olevan kaikki hyvin kiihottuneita ja kiivaasti siellä puhuttiin. Frieda täti ei ollut ennättänyt edes riisuutua, päällysvaatteissa ja hattu päässä hän istui pöydän ääressä, riutuneen näköisenä ja kasvot tummanpunaisina. Kuulin heidän puhuvan siitä, että minun pitäisi mennä Meinertin kanssa naimisiin. Isä sanoi, että Meinertistä tulisi hänen liikekumppaninsa ja asia järjestyisi sillä tavalla aivan itsestään, ja rakkaiden sukulaisten ei tarvitseisi turhanpäiten semmoista melua nostaa. Kihlaus julaistaisiin heti ensi päivinä. Mutta silloin Lene päästi aika porun ja valitti surkealla äänellä, että nyt hänen lapsensa jäisivät aivan osattomiksi, hänelle itsellekään ei jäisi mitään, vaan saisi mennä uudestaan palvelukseen ja laittaa lapsensa vaivaistaloon, jos isä sattuisi kuolemaan. Isä käski hänen pitää suunsa kiinni ja eno Dirk ja Pohns vakuuttivat, että ei ole mitään muuta keinoa tästä pulasta pääsemiseksi; tosin se oli kauhea häpeä koko suvulle, mutta ei tämä ollut ensimäinen eikä viimeinenkään kerta, kun tämmöistä tapahtui. Kesken kaikkea syöksähti Frieda tädin ääni esiin kuin jääkylmä vesisuihku. »Luuletteko sitten, että Thymi huolii Meinertistä?» Kaksi sekuntia oltiin huoneessa aivan hiljaa, sitten syntyi yleinen äänten hälinä, kaikki huusivat että muusta ei voinut olla puhettakaan, että minun oli pakko tehdä se, ja yli kaikkein muiden kaikui Lenen ääni: »Sepä olisi kaunista, jos hän vielä panisi vastaan, sittenkun on kerran — — Saa kiittää onneansa, kun pääsee naidun vaimon kirjoihin — —.» Samassa oli yleinen riita käynnissä. Se oli alkanut niin äkkiä, etten huomannutkaan ennenkun se oli täydessä vauhdissa. Frieda tädin ääni kuului ensin kovinna: »Enpä tosiaankaan tiedä, onko oikein tehty jättää lapsiparka noin vaan tuon Meinert lurjuksen haltuun. Sietää vielä ajatella, kumpi onnettomuus on vaikeampi kantaa, häpeätahra nimessä vai koko elinajan kestävä onneton avioliitto…»
»Sinä olet järjiltäsi, Frieda,» huusi Frauke täti kiihtyneenä, »ei kai hän voi jäädä tähän entisellä tavalla elämään. Kun on kerran laittanut itsensä semmoiseen asemaan, niin tyytyköön myös seurauksiin. Koska hän on Meinertin kanssa pitänyt peliään, ottakoon myös hänet miehekseen.»
»Se on myöskin minun mielipiteeni», sanoi isä, »naimisella tästä pulasta paraiten päästään.»
»Semmoisen miehen kanssa!» huusi Frieda täti, »semmoisen roiston, joka käyttää hyväkseen alaikäisen lapsen yksinkertaisuutta ja tietämättömyyttä tehdäkseen hänet onnettomaksi… Ja että sinä hänen isänään et käsitä, mihin turmioon sinä tämän naimiskaupan kautta lapsesi syökset Oletko sinä isä? Kurja roisto sinä olet, aivan samanlainen kuin tuo kumppanisi. Niin, semmoinen sinä olet,» hän huusi ja iski nyrkkinsä pöytään, »sinäkö muka olisit mies kasvattamaan lasta, vieläpä tyttöä! Sinä — sinä! Enkö minä ole sitä aina sanonut ja sinulta melkein polvillani rukoillut, että tyttö olisi ripille päästyään lähetetty pois kotoa johonkin kasvatuslaitokseen? Sinun on syy. Sinua me tässä istumme tuomitsemassa emmekä tuota onnetonta, vieteltyä lapsiraukkaa, ettäs sen tiedät!
»Minua?» huudahti isä. »Minä olen rakastanut lastani enemmän kuin mitään muuta maailmassa, Frieda. Minua et voi mistään syyttää.»
»Syytänpä sittenkin. Sinä olet häntä rakastanut, sanot. Mutta minä kysyn, onko se oikeaa rakkautta, että tekee lapselleen kaikessa mieliksi ja sanoo niin ja amen kaikkeen, mitä se tyhmyydessään vaan keksii ja panee toimeen? Tämä talo ei ole mikään sopiva olinpaikka kasvavalle tytölle. Apteekki on jo kauan ollut huonossa maineessa. Tämä ei ole ollut kunniallinen talo sitten sinun ensimäisen vaimoparkasi kuoleman eikä täällä ole sen jälkeen ollut mitään oikeaa perhe-elämää. Porttola tämä on, huorapesä — niin — niin — — semmoinen tämä on… Ainoa kunniallinen henkilö, joka täällä on näinä vuosina emännöinyt, oli tuo tyttö poloinen, joka myöskin on sinun omallatunnollasi — sinä naisten raiskaaja, sinä — —»
»Ainoa?» kiljui Lene. »Enkö sitten minä ehkä ole kunniallinen ihminen, vai olenko minäkin tuommoinen — —?»
»En minä voi sinua muuksikaan kutsua», huusi Frieda täti vastaan.