Se on tyttö. Nimeksi pantiin kasteessa Erika Susanne. Nyt voin käsittää, minkätähden Konni Liesmann niin piti lapsestaan, sillä minä rakastan omaani yhtä paljon ja tahtoisin mieluimmin pidellä sitä sylissäni koko päivän ja suudella sen supukkaista ruususuuta, sinisiä silmiä ja pikkuruisia nyrkkejä.
Kymmenen päivää synnytyksen jälkeen tuli Frieda täti ja isä tänne ja viipyivät minun luonani kahdeksan päivää. Tällä ajalla teki rouva Rammigen erään ehdotuksen, joka minusta tuntui peräti hassunkuriselta.
Samana yönä nimittäin, jona pikku Erika syntyi, oli hän ollut eräässä rikkaassa perheessä apuna lapsen syntymisessä, mutta lapsi, joka myöskin oli tyttö, oli jo seuraavana aamuna kuollut. Vanhemmat olivat suruunsa menehtyä, he kun olivat olleet naimisissa jo kaksikymmentä vuotta saamatta lapsia, ja olivat sentähden suuresti iloinneet tämän tytön syntymästä. Silloin oli rouva Rammigen kertonut heille minusta ja pikku Erikasta ja he olivat arvelleet, että ehkä minä suostuisin lahjottamaan taikka myymään lapseni heille. He ottaisivat sen itselleen ja pitäisivät ja kasvattaisivat aivan omana lapsenaan.
Minä nauroin rouva Rammigenille vasten silmiä ja sanoin, että omaa pikku kultuani en möisi kelienkään, vaikka saisin huoneellisen rahaa, mutta isä ja Frieda täti olivat toista mieltä. Heistä se oli suuri onni niin lapselle kuin muillekin asianomaisille, että tarjoutui tuommoinen tilaisuus pienokaisen turvaamiseksi. Minä itkin ja huusin ja kerjäsin, mutta kukaan ei minua kuunnellut, asiasta sovittiin minun selkäni takana konsuli Petersin kanssa — se on tuon perheen nimi — ja viisi päivää sen jälkeen lapsi vietiin pois.
Eronhetki oli katkera. Minä olin aivan suunniltani surusta… Oli aivan kuin kappale sydämestäni olisi irti reväisty. Heittäydyin pitkälleni lattiaan ja huusin epätoivossani. Isä koetti minua puhutella ja Frieda täti otti taas ankaran muotonsa ja sanoi, että minun tulisi polvillani kiittää Jumalaa hänen armostaan eikä käyttäytyä kuin mieletön. Vanha herra Peters silitti hiuksiani ja lupasi silloin tällöin antaa minulle tietoa pikku Erikani voinnista. Oikeastaan ei heidän sitä tarvinnut tehdä, hän sanoi, kun isä oli kerran minun nimessäni luopunut kaikista oikeuksista lapseen, mutta herra Peters lupasi kuitenkin. Lopuksi ylenmääräinen mielenliikutus vei minulta voimat niin, että menin tainnoksiin, ja kun siitä taas toinnuin, oli lapseni poissa.
Minun on mahdoton siihen mukaantua. Olen mielestäni tullut niin kovin köyhäksi. Ensimältä itkin yöt ja päivät. Nyt olen hiukan tyyntynyt.— —
Ja nyt minä tiedän, että minulla on päämäärä, johon on pyrittävä. Minun täytyy päästä rikkaaksi voidakseni saada takaisin lapseni. Rahalla saa aikaan mitä hyvänsä. Jos pääsen rikkaisiin naimisiin, niin sillä se on tehty. Kunhan olen rikas, niin saadaanpa nähdä, voivatko estää minua saamasta takaisin omaa lastani, jonka olen tuskalla ja kivulla maailmaan tuottanut ja jonka tähden jo sitä ennen olin niin paljon saanut kärsiä. — —
Toistaiseksi en nyt voi kumminkaan mitään tehdä.
Ovat määränneet minut pantavaksi täyshoitoon johonkin pappisperheeseen maalle. Frieda täti on tuon paikan keksinyt. Hän tuntuu minusta taas yhtä vastenmieliseltä kuin ennenkin iankaikkisine varotuksineen ja parannussaarnoineen. Minä vaan en ole mikään katuvainen Magdalena. Hyvänen aika, minä olen rikkonut ja saanut siitä kärsiä. Sillä pitäisi mielestäni se asia olla selvitetty. Olenpa iloinen, kun ovat taas menneet pois.
* * * * *