En ole kuullut hiiskaustakaan hänestä. Taikka olisivatko nuo salanneet minulta hänen kirjeensä? Täytyy ensi tilassa kirjottaa hänelle. Onneksi tunnen osotteen.
Klockin pikku Marie oli äskettäin tuhkarokossa. Hän osaa sanoa jo »mamma». Ai, miten herttainen hän on! Minä pistäysin kerran salaa häntä katsomaan, ja siitä hyvästä olivat pastorilaiset repiä silmät päästäni, kun saivat sen tietää. Pelkäsivät että minä olisin tuonut tartuntaa heidän poikiinsa. Onneksi ei kukaan ole sairastunut.
* * * * *
Kuusi viikkoa sitten sain Leneltä kirjeen. Hän kirjotti että minun pitäisi koettaa hankkia itselleni paikka jossain perheessä rouvan apulaisena. Minun ei mitenkään sopisi antaa isän kauempaa maksaa puolestani niin paljon täysihoidostani, kun tämä juttu jo ilman sitäkin oli tullut niin äärettömän kalliiksi. Juuri kuin minä täällä Daubilaisten täyshoitolaisena ylellisyydessä eläisin! … Lene ei aavista, miten täydelleen samaa mieltä minä olen tästä asiasta hänen kanssaan.
Sattumalta sain juuri samana päivänä tilaisuutta kirjottaa pari riviä Konni Liesmannille Hannoveriin, ja mainitsin silloin muun muassa etsiväni jotakin paikkaa itselleni ja pyysin häntä ilmottamaan, jos sattuisi saamaan tietoa semmoisesta. Jonkun päivän perästä hän vastasi, että hän hyvin mielellänsä ottaisi itse minut luoksensa. Minä saisin häneltä vapaan asunnon ja kaksikymmentä markkaa taskurahaa kuussa ja korvaukseksi siitä tarvitseisi minun vaan olla vähän apuna taloudessa, muuten tulisin siellä olemaan hänen sisarenaan. Minä tietysti ihastuin äärettömästi tästä ehdotuksesta ja ilmotin siitä heti kotiin. Kahdeksan päivän kuluttua sain isältä vastauksen, jossa hän sanoi hankkineensa Hannoverista tietoja rouva Liesmannista ja nämä tiedot olivat olleet sitä laatua, ettei hän voinut uskoa minua sen naisen seuraan. Siinä on tietysti Frieda täti takana. Hänen moitteensa minun kasvatukseni suhteen näyttävät koskeneen kovasti isään, niin että hän nyt korjatakseen erehdystään katsoo olevansa pakotettu tanssimaan tädin pillin mukaan. Nyt he tahtovat taas panna minusta ilmotuksen »Itzehoer Nachrichteniin». Luultavasti tahdotaan minua taaskin saada johonkin »kristilliseen perheeseen». Jumala varjelkoon siitä! Kunpa vaan keksisin keinon miten päästä täältä pois. Minä vaan yksinkertaisesti karkaisin ja lähtisin sittenkin Konni Liesmannin luo. Yöt päivät vaivaan päätäni tätä asiaa miettimällä.
* * * * *
Kesken kiirettä. Soma tapaus, joka minun täytyy saada kirjaani merkityksi, koska olisi vahinko jättää jälkimaailma siitä tietämättömäksi.
Eilen oli pastori rouvineen kutsuttu kylään ristiäisiin, pojat olivat päässeet pienelle huvimatkalle Lübeckiin, ja minä olin saanut tehtäväkseni ommella nimikirjaimet neljäänkolmatta pyyheliinaan ja sen lisäksi parsia puolen tusinaa sukkia. Kaksi tuntia työskenneltyäni hävitin yhtäkkiä sormustimeni enkä löytänyt sitä, vaikka miten olisin hakenut. Kun ompelupöytä niinkuin kaikki laatikot ja muut säiliöt tässä talossa oli lukossa, läksin neiti Tonilta pyytämään mitä tarvitsin.
Koko talo oli hiljainen kuin hauta, palvelijoitakaan ei ollut kotona. Minun kotikenkäni, joissa rouvan määräyksen mukaan piti olla huopapohjat, eivät antaneet vähintäkään ääntä, ja niin kävelin kuulumattomin askelin Tonin huoneen ovelle yläkertaan. Olin juuri koputtaa, kun pysähdyin, sillä sisästä kuului naurua, puhetta ja kuiskauksia. »Ahaa», ajattelen itsekseni ja vetäydyn hiljaa takaisin, portaiden komeroon, josta hyvin voi pitää ovea silmällä.
Seisoin siinä kauan aikaa, mutta viimein kyllästyin, astuin taas esiin ja koputin ja retuutin ovea, mutta mitään vastausta ei kuulunut. Ei hiiskaustakaan, ovi oli lukossa. »Vai niin», ajattelen, »siellä rakastellaankin lukittujen ovien takana,» ja minut valtaa ilkeä vahingonilo, kun olen tavannut nuo hurskaat sielut verekseltä synninteossa. Huoneessa ei ole muuta ovea kuin tuo yksi, minä asetun seisomaan sen viereen ja yskin ehtimiseen kuuluvasti, että he tietävät minun yhä olevan siinä. Kello tulee seitsemän, kahdeksan, on jo pilkkosen pimeä. Puoli yhdeksän tulee palvelustyttö kotiin. Silloin minä hyökkään rappujen suuhun ja huudan häntä tulemaan ylös, koska luulen muka olevan varkaita neidin huoneessa ja pelkään että ne ovat hänet murhanneet. Tyttö tietysti alkaa myös huutaa, silloin avautuu ovi ja kun käännyn ympäri, seisoo apulainen takanani, tarttuu kiinni minuun ja ravistelee ja käskee pitää suuni kiinni. Ja koko mies vapisee pelosta ja on naamastaan valkea kuin liitu, mutta minä olen pakahtua naurusta ja pujahdan samassa Tonin huoneeseen, jossa tämä seisoo pimeässä ja levittää peittoa sänkynsä päälle.