Minut vietiin taas konsulin huoneeseen, ja palvelustyttö toi minulle sinne portviiniä, kaviarivoileivän ja konfehtia. Vanha herra puheli hyvin ystävällisesti. Hän koetti saada minua ymmärtämään, että siitä ei voinut olla mitään hyötyä, jos minä tulin näin aika-ajoin lastani tapaamaan, vaan se päinvastoin repisi aina auki vanhan haavan. Olihan Erikalla kaikin puolin hyvä olo ja he pitivät sitä kokonaan omana lapsenaan. He olivat laillisella tavalla hänet omaksensa ottaneet, heillä oli sentähden kaikki vanhemmanoikeudet häneen ja hän oli heidän ainoa perillisensä. Minun pitäisi olla vaan järkevä ja tyytyä siihen, mitä nyt olin saanut nähdä. Olinhan minä vielä niin nuori, että luultavasti joutuisin naimisiin ja saisin toisia lapsia. Minä kuuntelin vaan ja myönnyin kaikkeen, sillä ajatukseni olivat vielä kokonaan kiintyneinä tuohon pikkuiseen enkeliin lastenkamarissa. Lopuksi huomasin että audienssi oli lopussa; hyvästi sanoessani pisti herra Peters minun käteeni jotakin, jonka ulos tultuani huomasin olevan sinisen sadan markan setelin. Menin suoraan postikonttoriin, vaihdoin siellä setelin ja lähetin pastorille siitä neljäkymmentä markkaa, ja sillä olin siitä jutusta selvinnyt.

Matkastani Hannoveriin en muista juuri mitään, sillä minä itkin koko välin. Sydämeni oli pakahtumaisillaan ikävästä ja surusta.

Siitä on nyt kuukausi kulunut mutta yhä vielä pyörivät kaikki ajatukseni lapsen ympärillä. En voi päästä irti ikävöimisestäni, joka on kietonut sydämeni tuhansilla säkeillä ja täyttää sieluni tuskan ja surunsekaisen onnen tunteilla. Ne kyyneleet, joilla öisin kastelen päänalukseni, eivät johdu onnettomuudestani taikka turvattomasta asemastani, ei, niihin on syynä kohtalon kovuus ja ihmisten nurjat säädökset. Minä tunnen että minusta voisi tulla hyvä ihminen, jos saisin pitää itse lapseni ja kasvattaa sitä. Minä tiedän sen: sielussani asuvat valo ja pimeys liki toisiaan, ja nyt ne eivät ole enää niinkuin ennen erillään toisistaan ja toistensa vastakohtina, ne yhtyvät toisiinsa ja sekaantuvat, mustat varjot uhkaavat pimittää viimeisenkin heikon kajastuksen menneiden päivien kirkkaudesta, mutta kaikki tulisi vielä hyväksi, jos minä saisin olla Erikan äiti.

Olenhan minä toki hänen äitinsä! Hän ojensi käsiään vierasta vaimoa kohti ja kutsui tätä »äidiksi»! Tuo vieras on ostanut itselleen oikeuden olla Erikan äiti! Hänellä on enemmän rahaa kuin minulla ja on hankkinut itselleen viralliset rouvan oikeudet! Hyi sentään! Minun täytyy unohtaa. — Minä tahdon unohtaa. — Ehkäpä sittenkin tulee vielä kerran aika, jolloin voin vaatia minäkin oikeuksieni tunnustamista. —

Konni Liesmann otti minut hyvin ystävällisesti vastaan. Hänellä on täällä komea asunto, neljä hienosti sisustettua huonetta, ja kaikki muu talous sen mukaan. Pikku Kurtilla on erityinen hoitaja ja hän on olevinaan Konnin sisarenpoika. Minä en voi käsittää tuommoista typerää teeskentelemishalua. Ensiksikin on minusta tyhmää, että Konni ei tahdo tunnustaa lasta omakseen, ja toiseksi tuntevat asian oikean laidan kaikki, joiden kanssa hän seurustelee. Kurt on voimakas, harvinaisen kehittynyt lapsi, paljon rotevakasvuisempi kuin Erika; minulle tuottaa surunsekaista nautintoa olla apuna sen hoitamisessa ja leikkiä sen kanssa. Paitsi Kurtin hoitajaa on meillä vielä toinen palvelustyttö. Minulla ei ole muuta tehtävää kuin auttaa emäntää katsomaan, että kaikki työt tulevat kunnollisesti tehdyksi: ei minua siis työ rasita, ja kaikki ovat minulle kohteliaita, jotka täällä käyvät.

Kahdeksan päivää täällä oltuani tuli isä hakemaan minua pois. Hän on pelottavasti vanhennut viimeisinä vuosina, käynyt aivan harmaaksi ja ryppyiseksi. Hänellä on ollut monenlaisia huolia ja murheita näinä aikoina; apteekin hän oli aikoinaan ottanut melkein kokonaan velaksi korkeasta hinnasta ja hänen saamamiehensä, miltei kaikki äidin sukulaisia, vaativat aina korot määräpäivälleen maksettavaksi. Lene odottaa jo toista lastansa. Meinert on yhä vielä siellä. Isä sanoo olevansa niin tottunut häneen, ettei voi tulla enää ilman häntä toimeen. Minä en vastannut siihen mitään. Mieleni joutuu kuohuksiin aina, kun ajattelen ettei isä jo aikoja sitten ole heittänyt tuota roistoa ovesta ulos.

Frieda täti oli nähtävästi vannottanut isää ottamaan minut pois Konni Liesmannilta, mutta minä sanoin heti jyrkästi, etten lähde hänen matkassaan, ja entinen valtani isän yli ei jäänyt nytkään tekemättä vaikutustaan. Kolmen päivän kuluttua hän matkusti pois ilman minua.

* * * * *

Koko tämä talous on herra von Vohsenin ylläpitämä. Hän maksaa vuokran ja antaa Konnille joka kuukausi kolmesataa viisikymmentä markkaa, paitsi lukemattomia lahjoja. Sen lisäksi on hän pannut pankkiin Kurtia varten viisitoistatuhatta markkaa, siltä varalta että hän sattuisi äkkiä kuolemaan; hänessä on nimittäin sydänvika. Minusta on tämä kaikki erinomaisen jalomielistä, mutta Konni häntä haukkuu alinomaa itaraksi ja panee usein toimeen myrskyisiä kohtauksia, puhuu »kadotetusta onnesta» ja valittaa että hänen, jos herra von Vohsen sattuisi kuolemaan, täytyisi lähteä lapsineen kerjuulle, kun hänestä niin huonosti huolta pidetään. Ensi aikoina olin minäkin taipuvainen pitämään Konnin puolta, mutta nyt olen ruvennut ajattelemaan toisin. Konni ei näet ole rakastajalleen uskollinen. Hänellä on toinen ystävä, eräs upseeri, luutnantti von Kronen, erinomaisen kaunis mies, johon hän on silmittömästi rakastunut. Tämä ei käy talossa milloinkaan muulloin kuin herra von Vohsenin ollessa matkoilla. He ovat hyvin varovaisia ja tapaavat toisiaan muuten vaan ulkona kaupungissa, jossa ovat vuokranneet huoneen yhtymyksiään varten.

Konnin sijassa minä antaisin Vohsenille eropassin, sanoin hänelle itselleen kerran, ja tyytyisin siihen mieheen jota rakastan… Olin näet vielä niin yksinkertaisen naivi. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, hän vastasi. Kronen käytti rahansa itse, ja sellainen suhde, joka turvasi taloudellisen toimeentulon, oli toki varmempi kuin tuommoinen lemmenliitto, joka ei tuota ruokaa vatsaan eikä vaatteita ylle. Edellinen oli tavallansa afääri, hän sanoi, jälkimäinen taas yksinomaan huvitusta varten. Rakkaus ja afääri. Nyt minä alan ymmärtää… Sapienti sat.