Ludwigin vilpitön rakkaus vaikuttaa hypnotisesti minuun, niin että tunnen hänestä virtaavan samanlaista tunnetta itseenikin. Minä en rakasta häntä oikealla vaimonrakkaudella — semmoiseen minä luullakseni ylimalkaan en kykenekkään. Pikemmin voisin sanoa tuntevani jonkinlaista äidillistä hellyyttä tuota kymmentä vuotta vanhempaa miestä kohtaan. Hänen hyvyytensä ja rakkautensa täyttävät kuin lämmin, puhdas ilmavirta vaivatun, väsyneen sieluparkani ja herättävät eloon kaikki mitä siinä on hyvää ja jaloa, mutta juuri siitä syystä tunnen seurustelun Ludwigin kanssa olevan itselleni vaarallista, sillä jos nyt yhtäkkiä alkaisin katsella elämääni toisin silmin kuin tähän asti, olisi kaikki lopussa ja minulla ei olisi enää muuta neuvoa kuin hävitä maailmasta. Siksi olen hyvin tyytyväinen, että kesä on lopussa ja saan taas Hamburgin ilmaa hengittää. Minä teen kolme ristiä »hyväin- henkien» yli ja ajan ne ulos.
7 toukok. 1893.
Viime kuukausilta on paljon kerrottavaa.
Monta kertaa olin Kindermannille ennustanut, että hänen vielä kävisi hullusti. Mutta silloin minä ajattelin, että jonakin kauniina päivänä meidän temppelimme tarkastettaisiin, ja kuvailin mielessäni sitä rytäkkää, joka siitä seuraisi. Että hänen salonkinsa ja erikoishuoneensa saattaisivat hänet poliisin kynsiin, sitä en ollut osannut odottaakkaan.
Mutta kyllä hänen vieraansa kävivätkin lopulta julkeiksi! Mitä sikamaisuuksia siellä lienee tehtykään, sitä en osaa sanoa. Siitä puolesta Kindermannin ammattia en ole milloinkaan huolinut ottaa selkoa. Äkkiä se vaan pääsi hyvään vauhtiin ja sievät rahat hän lienee sillä ansainnut. Minkälaisia herroja ja naisia hänen luonaan on käynyt… Se on aivan uskomatonta.
Poliisi siis sai vainua asiasta. Ja eräänä iltana oli muutamalta parilta unohtunut ikkunaverhot auki, naapurit viereisessä talossa olivat nähneet kaikki, ja seuraavana päivänä meni koko hökötys nurin. Onneksi sai K. jo aikaisin aamulla viittauksen pikku L:ltä, joka aina on hyvin selvillä kaikesta mikä poliisia koskee, ja voi vielä järjestää asiansa. Hätätilassa hän olisi päässyt vielä lähtemään poiskin, mutta hän ei tahtonut. Mieluummin sanoi hän istuvansa vaikka vuoden linnassa, sillä sen jälkeen saa taas olla oma herransa. Sitä vastoin kehotti hän minua panemaan kiireimmän kautta kapineeni kokoon ja matkustamaan pois. Hän näytti oikein liikutetulta. »Minä vannon», sanoi hän, »että Teillä ei ole koko jutun kanssa mitään tekemistä ja että Te ette mitään tiedä. Minä olen Teitä rakastanut aina kuin omaa tytärtäni. Korkealle olen tahtonut Teitä nostaa, ja olisipa se kaunista, jos nyt sen sijaan syöksisin Teidät onnettomuuteen. Mutta jos joutuisitte kiinni, täytyisi Teidän tarvittaessa vannoa, ettette mitään tiedä.»
»Väärää valaa en kuitenkaan tahtoisi tehdä», minä vastasin.
»Joutavia», sanoi hän halveksivasti, »mikä on väärä vala! Jos Te uskotte Jumalaan, enkeleihin ja taivaaseen, niin eihän sitä silloin saisi väärin vannoa. Mutta ei taivas ole meikäläisiä varten, ja kun me sinne kerran emme muutenkaan pääsisi, niin yksi synti sinne tai tänne ei merkitse mitään. Mitäpä tuommoinen vala on muuta kuin kunniasana? Sanon Teille, että jos saisin tänään yhden groschenin jokaisesta kunniasanasta, mitkä kunakin päivänä maailmassa rikotaan, niin huomenna ajelisin nelivaljakolla Jungfernstiegiä pitkin.»
Sitten antoi hän minulle kaikenlaisia hyviä neuvoja lähimmän tulevaisuuden varalta. Minun tuli matkustaa Berliniin ja etsiä käsiini eräs hänen ystävänsä, jolla on siellä huoneita vuokrattavana. Sain hänen osotteensa ja kirjeen hänelle vietäväksi. Tulisella kiireellä panimme nyt minun tavarani kokoon, kello kaksi lähdin matkaan ja kello kolme oli poliisi sulkenut talon ja ottanut rouva Kindermannin huostaansa.
Ajoin ensiksi Berlinin radan asemalle, jätin sinne enimmät tavarani ja menin itse rouva Adlerin luo Langenreiheen. Pyysin saada pariksi päivää jäädä sinne, johon hän mielellään suostui. Olin niin väsynyt ja masentunut, etten jaksanut sinä päivänä tehdä enää mitään muuta; seuraavana päivänä kirjotin Ludwigille ja pyysin häntä tulemaan sinne. Hän tuli heti ja oli aivan suunniltaan tuon sensatsionijutun johdosta, josta ilta- ja aamulehdet olivat tienneet kertoa, eikä päässyt päivittelemästä että minä olin »tietämättäni» joutunut asumaan tuommoiseen paheiden pesään. Sitten veti hän minut syliinsä ja sanoi, ettei hän enää kauempaa voinut nähdä minun koditonna ja yksinäisenä harhailevan maailmassa. Hän eroisi vaimostaan ja naisi minut. Aamulla hän oli sen jo sanonut hänelle, siitä oli tullut myrskyinen kohtaus, ja nyt hänen vaimonsa oli vanhempainsa luona. Vielä samana iltana hän aikoi käydä asianajajan puheilla ryhtyäkseen valmistaviin toimiin.