»Tuo on kai jonkinlaista allegoriaa», huomautin tohtorille.
»Mitenkä niin?» kysyi hän ja korjasi silmälasejaan nähdäkseen paremmin.
»Minä arvelen taiteilijan sillä tarkottavan, että unhotusta tuottavat unikukat loistavat paraiten tämän hirmuisen järkevän ja raskaan elämän leivän yllä ja valaisevat sitä hehkuvalla punallaan», minä sanoin. »Unikkoja on kaikki, täällä turhat toiveet, tuolla unhotus, huumaus — monta kertaa on unikon opiumi, jota tuuli lennättelee eikä kukaan talteen ota, tarpeellisempaa kuin maamiehen huolellisesti hoitamasta viljasta saatu ravitseva leipä…»
Tohtori ei vastannut mitään. Myöhemmin kun istuimme syömässä illallista terassilla, pani hän äkkiä veitsensä ja kahvelinsa syrjään ja katsoi minuun. »Sanokaa minulle Thymian, ettekö Te ole kerran nähnyt parempia päiviä. Te olette saanut hyvän koulusivistyksen. Teillä on tavattomat tiedot. Miten Te olette joutunut tämmöiseen elämään?»
»Joutavia!» sanoin minä. »Isäni oli portinvartia ja äitini pesi vaatteita. Minut pantiin palvelukseen, mutta kun palvelustytön asema ei minua miellyttänyt enkä hienoksi naiseksi voinut päästä, valitsin keskitien ja elätän nykyään itseäni niinkuin hyvin tiedätte.»
»Ei», sanoi hän jyrkästi, »se ei ole totta. En minä tahdo väkisin vaatia teidän luottamustanne, sillä Teillä on tietenkin pätevät syynne, jos tahdotte menneisyytenne pitää salassa, mutta alhaisoa Te ette ole, siitä uskaltaisin vaikka valalle mennä. Jo Teidän ulkomuotonne panee semmoista olettamusta vastaan. Te olette puhdasrotuinen kaunotar, jommoisia kansan alimmissa kerroksissa tapaa perin harvoin, tuskin milloinkaan. Teillä on henkevyyttä ja tietoja kylliksi, että ne eivät voi pysyä salassa, vaan alinomaa välähtelevät esiin kuin valonsäteet taidokkaasti hiotun jalokiven särmistä. Minä en tahdo vaivata Teitä uteliaisuudellani, mutta Te herätätte minun mielenkiintoani ihmisenä ja lääkärinä. En voi käsittää, miten semmoisilla järjen ja sydämen lahjoilla varustettu ihminen kuin Te epäilemättä olette, semmoinen älykäs- ja teräväsilmäinen nainen on saattanut eksyä syvimmän, siveellisen kurjuuden umpikujaan ja sinne jäädä. Se on sielutieteellinen arvotus, johon minä en keksi vastausta.»
Näin hän puhui, mutta minä en vastannut ensin mitään. Katselin lasissani kimeltelevää punaista viiniä, katselin ihmisiä, jotka istuivat alempana sähkölamppujen valossa nauttien illallistaan. Oli lämmin ilta ja puutarha vielä melkein täynnä väkeä; ohi kiitävät junat näyttivät valaistuine ikkunoineen siltä kuin olisi pitkiä riviä kiiltomatoja liukunut sivutsemme. Soittokunta viritti surumielisen sävelen, joka teki minuun omituisen vaikutuksen, silmiäni painosti ja hämärti, tunsin tohtorin katselevan yhä minua ja tuijotin liikkumatonna edessäni olevaan punaiseen viiniin.
»Se oli kai tuo vanha juttu», sanoi hän viimein hiljaa, »onneton rakkaus, eikö niin? Ja sitten askel askelelta edemmäs ja alemmas, kunnes jalka tarttui liejuun eikä enää päässytkään pois…»
Ravistin päätäni. Kylmät väreet kävivät selässäni, sydämeni löi harvaan ja raskaasti kuin rautavasara. »Minä en ole koskaan yhtäkään miestä oikein rakastanut», sanoin. »Teitä minä rakastan, tohtori! Niin, Teitä minä rakastan!» Enempää en voinut puhua. Painoin pääni kättäni vasten, peitin silmäni nenäliinalla ja lupasin myöhemmin kertoa hänelle kaikki. Tohtori oli vaiti, edeskäypä toi samppanjaa ja kun vein lasia huulilleni, tipahti siihen kyynel ja minä join senkin. Emme päässeet enää kiinni oikeaan tunnelmaan, kello yhdeksän läksimme pois, ajoimme Eläintarhaan ja aloimme astua pitkin sen pimeitä käytäviä. Äkkiä pani tohtori kätensä minun vyötäisilleni ja kysyi hiljaa: »Oliko se äsken totta, Thymian? Olenko minä todellakin Teille kallis oman personallisuuteni vuoksi? Vai lausuitteko nuo sanat noin vaan ilman syvempää tarkotusta?»
»Minä rakastan Teitä», sanoin minä, ja taas tulivat kyyneleet silmiini. »Olen rakastanut Teitä niin kauan kuin olen Teidät tuntenut. Tahtoisin olla vaan Teidän omanne, ainoastaan Teidän. Sydämeni ja aistini janoovat Teitä. Minä en tiedä mitään, jota en olisi valmis tekemään Teidän tähtenne… Muilta minä voin kyllä ottaa rahaa, mutta Teiltä en sitä tahtoisi tehdä, raha on niin saastaista ja minun rakkauteni Teihin on niin puhdas.»