Itse paholainen lienee ollut sinä iltana liikkeellä peliään pitämässä; kun kahden näytöksen välillä hiukkasen pistäymme ulos kävelemään, tulee tohtori meitä vastaan. Kirottu sattuma, että hänen pitikin juuri sinä iltana tulla rouvineen Apolloteatteriin. Hän katsoi minuun kummastuneena ja minä tiesin samassa, että hän nähdessään minut Nixin seurassa arvaa koko jutun. Olisin kuitenkin odottanut, että hän olisi tullut vaatimaan minulta selitystä, mutta hän pysyi yksinkertaisesti poissa ja lähetti ensimäisenä päivänä hyyrynkin postissa. Se vaikutti minuun äärettömän kiusallisesti, kun häntä kuitenkin niin sydämestäni rakastan, enkä milloinkaan olisi antanut toisen miehen koskea itseeni, jollei hätä olisi pakottanut. Kiukussani lähetin rahat hänelle takaisin, nähköön hän että meikäläiselläkin on ylpeytensä. Mutta kun hyyry täytyi sittenkin maksaa, kirjotin D:lle ja pyysin rendezvous'ta. Hän tuli, minä valitin hänelle surujani ja hän oli heti valmis maksamaan minun vuokrani, oli hyvin iloinen ja sanoi etsineensä minua jo kaikkialta. Täten on D. tullut ystäväkseni ja astunut tohtorin sijalle, ja se onkin oikeastaan edullisempaa minulle, sillä hän käyttäytyy kovin hienosti, mutta tohtoria kuitenkin yhä vielä ikävöin. Sydämeni alkaa aina ankarasti sykkiä, kun vaan kuulen ovikellon kilahduksen, ja pettymyksen tunne valtaa minut, kun se onkin joku muu henkilö.

Uudenvuoden aattona.

D. läksi juuri pois. Hänet oli kutsuttu johonkin perheeseen, jossa hänen täytyi muodon vuoksi ainakin näyttäytyä. En osaa vielä nukkua ja otin sentähden päiväkirjani esille, pitkästä aikaa taas jotain siihen kirjottaakseni. Viimeiset muistiinpanot tein huhtikuussa, ja siitä lähtien on moni seikka toiseksi muuttunut. Toukokuun alussa jäi Casimir taas kerran yöksi ulos, ja se teki minut vähän levottomaksi, kun hän muuten viime aikoina, tuon tautinsa saatuaan, on elänyt jokseenkin säännöllisesti. Se minua oli tosin kummastuttanut, että hänellä oli usein rahoja, joskus pari kultakolikkoakin, kun en voinut käsittää, mistä hän niitä oli saanut, mutta niissä piireissä, joissa hän liikkuu, ei panna rahalle suurta arvoa, vaan se menee niinkuin tuleekin, ja siksi en pitänyt mahdottomana, että silloin tällöin joku hyväntahtoisuudessaan tai säälistä pisti hänelle kympin kouraan. En pannut siihen asiaan sen enempää huomiota.

Mutta tuona yönä minulla oli pahoja aavistuksia ja seuraavana aamuna olin saada halvauksen, kun sisään astuu poliisi ja ilmottaa, että Casimir oli vangittu edellisenä iltana, tavattuna törkeästä siveellisyysrikoksesta. No, sille ei mitään tainnut, asia meni laillista menoaan. Casimirin toverit keräsivät kaksituhatta markkaa takuuta varten, mutta oikeus ei siitä huolinut, ja kuutta viikkoa myöhemmin otettiin juttu käsiteltäväksi ja minut haastettiin myöskin todistamaan. Minä kieltäysin antamasta mitään lausuntoa, mutta muuten tuli selvästi ilmi, että hän oli tarjoutunut miesten käytettäväksi, ynnä muita törkeyksiä, ja hänet tuomittiin kuudeksi viikoksi vankeuteen. Se kuuluu olleen sangen lievä tuomio ja perustuneen siihen, että rikollisen puolustaja oli osottanut hänen olevan niin henkisesti tylsän, ettei häntä voinut pitää täysin vastuunalaisena teoistaan.

Seuraavana päivänä oli asia kaikissa sanomalehdissä. Otsakkeena oli »Aste asteelta alaspäin» tai »Hukkaan mennyt elämä», ja sen alla oli luettavana jotenkin näin:

»Lukittujen ovien takana käsitteli rikosoikeus Moabitissa eilen kreivi Casimir Edmund Maria Osdorffia vastaan tehtyä syytöstä siveellisyysrikoksesta. Syytetty on entisen valtiopäivämiehen kreivi Knut Osdorff vainajan neljäs poika; hän on suorittanut kymnaasin kurssin jossain maaseutukaupungissa, ja koetettuaan täällä turhaan oppia jotain säätynsä arvon mukaista tointa hän siirtyi Amerikkaan. Entisen lemmittynsä, eräissä Berlinin piireissä kauneutensa ja miellyttävän käytöksensä vuoksi hyvin tunnetun ja halutun »neidin» toimesta palasi hän Saksaan takaisin, eli sitten jonkun aikaa tämän kanssa vapaassa yhteydessä ja vihdoin nai hänet. Nuori rouva, joka viisaasti kyllä ei huolinut miehensä arvonimestä, vaan kutsuu itseään yksinkertaisesti rouva Osdorfiksi, ei näytä sen jälkeen paljonkaan välittäneen miehestään, koska tuo älyltään ja tahdoltaan heikko olento, jolla ei enää pitkiin aikoihin ole ollut vähintäkään siveellistä ryhtiä, sortui nyt kerrassaan paheiden lokaan. Juttu päättyi syytetyn tuomitsemisella kolmen kuukauden vankeuteen, josta hän saa lukea itselleen hyväksi sen ajan, minkä on ollut tutkintovankilassa.»

Tuomio oli julistettu ja sille ei siis tainnut mitään, ja syytetyn asiamies ilmotti, että olisi ollut turhaa vedota korkeampaan oikeuteen. Mielelläni olisin nyt suonut Casimirin pääsevän vapaaksi, voidakseni valmistaa hänelle tilaisuuden päästä Z——iin, sillä ettei hän voisi kestää tavallista vankeutta, sen kyllä tiesin. Oikeus kuitenkin hylkäsi pyyntömme rangaistusajan lykkäämisestä tuonnemmaksi, karkaamisen pelosta. Minne tuo vaivainen syntinen olisi voinut paeta, sitä minä en käsitä.

Ennen olen usein salaisesti toivonut, että Casimir kuolisi, koska minulla on ollut hänestä niin suuri risti, mutta kaikesta huolimatta koski tämä minuun kovasti, ja kun käydessäni vankilassa häntä katsomassa hän tuli minua vastaan niin surkean laihan ja kurjan näköisenä, silloin katosi viimeinenkin vihankauna sydämestäni ja sääli vain jäi jäljelle. Hän valitti näkevänsä nälkää, kun ei voinut syödä vankilan ruokaa, jonka hän sanoi olevan semmoista, että se rupesi häntä aina ylenannattamaan. Pyysin tirehtööriä lähettämään hänet sairaalaan, koska hän oli noin heikko, mutta siitä ei lähtenyt apua.

Noin kahdeksan päivää Casimirin tuomion jälkeen ilmotti palvelustyttö eräänä aamuna jonkun vanhan herran kysyvän minua. Minä olin juuri kähertäjän käsissä ja hänen täytyi hiukkasen odottaa. Ikäänkuin jonkin vaistomaisen aavistuksen vaikutuksesta otin sukkelasti päälleni valkean aamunuttuni, joka pukee minua erinomaisesti.

Sisään astuessani huomasin heti, että edessäni oli ylhäinen herra. Näin myöskin että hän vähän hätkähti huomatessaan minut. Sitten hän esittäytyi: kreivi Y., Casimirin entinen holhooja. Ajattelin itsekseni, että tuo on nyt tullut sanomaan minulle mitättömälle korkea-aatelisen mielipiteensä, mutta koetin esiintyä hyvin herttaisena, ja se keino ei ole minua milloinkaan pettänyt. Eikä nytkään. Kreivi kertoi, että Osdorffin perhe ei ollut aavistanutkaan Casimirin olevan Saksassa. He olivat pitäneet häntä kuolleena ja tiedustelleet asiaa Saksan konsulivirastojen kautta. Nyt olivat saaneet hämmästyksekseen lukea sanomalehdistä kertomuksen tuosta oikeusjutusta. Casimirin äiti oli kuollut puoli vuotta sitten, mutta sisarukset elivät vielä kaikki ja heille oli tämä asia tietysti äärettömän ikävä. He tahtoivat pitää huolta siitä, että Casimir rangaistusajan päätyttyä pääsisi johonkin hermotautisten parantolaan, ja kysyivät nyt minulta, enkö olisi suostuvainen lailliseen avioeroon.