Olen sairas ikävästä ja kaihosta. Alinomaa vaivaan aivojani ajattelemalla jotain keinoa, millä voisin tavata rakastettuani. Istuessani tuossa juuri äsken yksin sohvassa kuvailin mielessäni, miten hän nyt viettää jouluaattoaan, miten hänen lapsensa kokoontuvat joulupuun ympärille ja kaikki ovat iloisia. Ja minä olen niin yksin… —

Emmy on lähettänyt minulle Dresdenistä kirjaillun sohvatyynyn; minua ilahuttaa, että hän muisti minua. Hän pyytää hartaasti, että tulisin tammikuussa Dresdeniin. Saapa nähdä, tokko ukko minua laskee. — Olen väsynyt, menen sänkyyn. Jumalan kiitos, että ilta on mennyt. Joulun ja uudenvuoden aatot ovat minusta pahimmat päivät koko vuodessa.

29 tammik. 98.

Eilen tulin kotiin kahdeksan päivän matkalta Dresdenistä; elättäjäni oli suurenmoisen jalomielisyyden puuskassa antanut minulle luvan viettää ystävättäreni luona sen ajan — kahdeksan päivää — jonka hän itse viipyi maatilallaan.

Minä en tuntenut Emmyn raha-asioita, mutta kun hän on niin hyvännäköinen ja käy aina mitä hienoimmin puettuna, arvelin hänellä olevan hyvät tulot. Mutta se ei näytä olevankaan niin, hänen koko omaisuutensa lieneekin noissa komeissa puvuissa, ja ainakin kolme neljännestä hänen jalokivistään on väärennettyjä. Hän valitti minulle, ettei hänellä milloinkaan ole onnea rakastajainsa kanssa, ne jättävät hänet aina liian pian. Sitä ei minun sovi valittaa; miehet riippuvat minussa kuin takkiaiset. Kaikki minä ne voisin pitää, tuota yhtä vaan, jonka itse tahtoisin, en saa, hän vaan ei huoli minusta.

Emmy asuu erään pesijättären luona yksinkertaisessa huoneessa, jonka huomattavimpana koristeena on Lassallen [kuuluisa saksalainen sosialisti] luonnollista kokoa suurempi muotokuva. Pesijättären mies on nimittäin ankara sosialisti, jolla on aina suu täynnä suuria sanoja, varsinkin työväen kokouksissa, joissa hän pitää pitkiä mahtipontisia esitelmiä, mutta muuten hän on laiska tyhjäntoimittaja, joka jo vuosikausia on elänyt yksinomaan vaimoparkansa ansioista. Mitä minä kuulin näiden aviopuolisoiden keskinäisistä suhteista, oli sangen huvittavaa. Dresdenissä ovat nimittäin olot aivan erilaiset kuin meillä. Ja siveyspoliisi toimii siellä kerrassaan keskiaikaisella tavalla, mikä tekee varsin omituisen vaikutuksen meihin, jotka olemme päässeet osallisiksi preussilaisen kulttuurin siunauksista. Niinpä esimerkiksi pitävät siellä viranomaiset pyhänä velvollisuutenaan estää kaikki luvattomat yhteydet miesten ja naisten välillä ja väijyvät noita vaivaisia yöt päivät saadakseen heidät kiinni synninteosta.

Tämä pesijätär on köyhä, kunniallinen vaimo, joka on koko ikänsä tehnyt rehellistä, ankaraa työtä eikä ole milloinkaan ennättänyt luvattomia huvituksia ajattelemaan. Seitsemän vuotta sitten oli hän tutustunut nykyiseen mieheensä ja senjälkeen he elivät yhdessä, mutta eivät menneet laillisesti naimisiin, koska miehen »periaatteet» eivät sitä sallineet. Mutta poliisilla oli tietysti myöskin mielipiteensä asiasta, aina vähän väliä käytiin vaimon luona kotitarkastuksilla, mies tavattiinkin sieltä usein ja vaimo raukka sai joka kerta lähteä muutamaksi päivää vankilaan. Kuusi kertaa rangaistaan tällä tavalla, mutta jos rikos vielä sittenkin uudistuu, niin asianomainen karkotetaan kaupungista. Kerran oli Emmy joutunut olemaan mukana hyvin kriitillisessä kohtauksessa. Poliisi tunkeutuu sisään yöllä, Ihan keskiyöllä, emäntä koputtaa Emmyn oveen ja pyytää häntä taivaan nimessä piilottamaan miehen omaan huoneeseensa, ja Emmy tuntee sääliä tuota hädänalaista kohtaan, laskee miehen sisään ja tämä piiloutuu vaatekaapin ja erään oven väliin. Emmy menee jälleen sänkyynsä, ja samassa astuvat poliisit sisään kolmen miehen voimalla, tarkastavat kaikki huoneet ja käskevät hänen myös avata. Hän ei ensin tahdo sitä tehdä, mutta »lain nimessä» on hänen kuitenkin viimein mukautuminen. Poliisit nuuskivat joka nurkan, ja Emmy sanoi olleensa nauruun purskahtaa, kun yksi heistä rähmi nelinkontin lattialla ja tarkasti vaatekaapin alustankin, jonne mahtuakseen miehen olisi täytynyt pusertua ohueksi kuin lauta. Kypärikin oli poliisilta siinä kömpiessään pudonnut päästä ja vierinyt lattialla, joten tuo kohtaus lienee ollutkin todella naurettava. Mutta ahtaassa piilossaan seisoi mies tulisessa tuskassa ja olisi ehkä jäänyt keksimättä, jollei sattunut huomaamattaan koskettamaan takanaan olevaa ovea, se narahti ja silloin poliisit miehen niskaan. Vaimo olisi nyt ehdottomasti saanut lähteä kaupungista, elleivät olisi kiireimmän kautta laittautuneet naimisiin. Häät kuuluvat olleen suurenmoiset, kaksitoista pientä tyttöä punaisissa vaatteissa oli kulkenut edellä, sirotellen punaisia neilikoita, kun lähdettiin siviilivirastoon. Ei siitä naimisesta kuitenkaan tuolle vaimorukalle suurta iloa ollut; hänen täytyy, niinkuin jo sanoin, kokonaan elättää miehensä, joka vetelehtii laiskana kaiket päivät ja iltaisin pitää kapakoissa isoäänisiä puheita ja esiintyy siellä kuin hyväkin työmies. Minä olen kyllä sydämestäni demokraatti, mutta on hyvin opettavaista joskus nähdä, millaisia aineksia puolueen suurisuisimmissa huutajissa voi tavata. Mies, jolla ei vielä milloinkaan ole kädet työstä känsistyneet, joka antaa naisen elättää itseänsä, semmoinen mies tahtoo esiintyä »orjain», »sorrettujen», »yhteiskunnan lapsipuolten» edustajana ja asianajajana. Sehän on suoraa ivaa.

Emmy aikoo ensi syksynä mennä naimisiin ylikyypparinsa kanssa ja he ovat tuumineet sitten ruveta pitämään ravintola- tai kahvilaliikettä; hän on hyvin onnellinen ajatellessaan tulevaisuuttaan, ja minä luulen varmaan, että hänen aikeensa tulee onnistumaan. Jos minäkin olisin tavannut oikeaan aikaan kunnollisen miehen, joka olisi minua tukenut, olisin ollut elämääni tyytyväinen, enkä olisi enää palannut entisiin epävarmoihin oloihin.

Minä tunnen myötätuntoisuutta kaikkia tyttöjä kohtaan, jotka onnettomien olosuhteiden pakosta ovat joutuneet tätä elämää viettämään. Emmykin on syntyisin kunnollisesta perheestä, vääpelin tytär. Isä sai 1870—71 vuosien sotaretkeltä parantumattoman taudin ja kuoli 1879. Emmy oli kuudesta sisaruksesta vanhin ja juuri ripille päässyt, kun äiti kuoli. Pikku siskot joutuivat orpojen kotiin, Emmy vanhan isoäidin luo, joka häntä vartioi hyvin ankarasti, varjellakseen tyttöä erään tätinsä kohtalolta, äidin sisaren, joka myöskin kuului »langenneihin». Tämän tädin oli aikoinaan eräs baijerilainen prinssi keksinyt jostain tyttölästä ja kuljettanut mukanaan Müncheniin, jossa hänet korotettiin ruhtinaallisen jalkavaimon arvoon. Emmyä pidettiin siis hyvin tiukalla tuon vanhan eukon luona, mutta siitä huolimatta hän sai silloin tällöin tilaisuutta pujahtaa ulos. Naapurissa oli hiukan vanhempi tyttö, joka oli jo kaikista asioista selvillä, ja tämä otti hänet usein mukaansa yhteisille retkille ja opetti hänelle kaikki mitä itsekin osasi, ja kun Emmy oli huomiota herättävän kaunis tyttö, sai hän heti peräänsä juoksemaan pyytäjiä paljonkin. Myöhemmin hän tuli johonkin hotelliin oppiakseen keittämään, ja siellä hän joutui isännän pauloihin, joka sai hänet vuokraamaan itselleen huoneen, voidakseen käydä usein hänen luonaan. Siitä se sitten alkoi menemään porras portaalta alaspäin…

Niin niin… semmoista se on elämä! —