Tuo viikko Dresdenissä oli minulle hyvin hauska. Tuntui virkistävältä saada pitkästä aikaa puhua jonkun ihmisen kanssa aivan vapaasti. Eräänä iltana olimme yhdessä jonkun Emmyn tuttavan, erään hotellinomistajan, ja toisen vieraan herran, erään amerikkalaisen kanssa, ja jälkimäinen, mister Staak, oli minut ihan hukuttaa mielistelyihinsä; kotimatkalla hän alkoi tulla liian rohkeaksi, ja silloin käskin hänen tietää huutia. Ei sillä että minulla olisi ollut mitään erityistä häntä vastaan, mutta se olisi ollut petos kreivillistä ystävääni ja suojelijaani kohtaan. Hän oli luvannut minut tälle matkalle, luottaen lupaukseeni pysyä hänelle uskollisena, ja lupaustani en ole vielä koskaan rikkonut enkä kenenkään luottamusta pettänyt.
2 maalisk. 98.
Olen ollut kovin sairas. Helmikuun alussa se alkoi. Yskää, nuhaa, pistoksia rinnassa, kova kuume. Lähetin hakemaan Juliusta, joka tietysti tuli heti, tutki minut ja sanoi tautini olevan keuhkopussin tulehdusta. Minä olen kai vilustunut automobiilimatkalla, jonka tein kreivin kanssa Potsdamiin. Oli kauhea veto ja minä olin verraten ohuessa puvussa. Minähän siedän niin kovin vähän. Julius kävi minua katsomassa kahdesti päivässä, aamulla ja illalla, viipyi joka kerta toista tuntia, ja hänen läheisyytensä lohdutti ja tyynnytti minua. Ja kun heräsin eräänä yönä, istui hän silloinkin sänkyni vieressä, tyttö oli hänet hakenut, kun minä olin niin rajusti hourinut, että hän oli ruvennut pelkäämään. Kun tulin tajuihini, oli kuume poissa ja tunsin itseni vain väsyneeksi, mutta olin onnellinen nähdessäni hänet vieressäni. Ja minä pyysin häntä jäämään siihen ja olemaan taas hyvä minulle niinkuin ennenkin, koska hänen rakkautensa kaipuu teki minut sairaaksi.
»Mitä minä olen sinulle tehnyt, kun olet minulle noin paha?» kysyin. Hän teki kieltävän eleen ja vastasi hiljaa: »Ei mitenkään voisi johtua mieleeni olla sinulle paha, Thymian. Päinvastoin! Tuttavuutemme alusta asti olen ollut sinuun suuresti kiintynyt, tunteeni sinua kohtaan läheni jo syvempää intohimoa ja olisi siksi ehkä kehittynytkin, elleivät velvollisuuteni perhettäni kohtaan olisi auttaneet minua olemaan varuillani».
»Sinä halveksit minua, Julius», sanoin minä.
»Enhän toki», hän vastasi, »en minä sinua halveksi, joskin olin toivonut sinun voivan osottaa suurempaa lujuutta. Tiedänhän minä, miten suuria vaikeuksia ja vastoinkäymisiä vastaan sinun oli taisteltava, mutta uskon sittenkin, että elämäsi olisi voitu vielä toisin järjestää, varsinkin miehesi kuoltua. En sinua kuitenkaan moiti, sillä yleensä lienee tavattoman vaikea kohota tuosta alhosta ylös kunnialliseen elämään ja siihen pysyväisesti jäädä. Sanon vaan yhä vieläkin, etten ole voinut enkä voi nytkään käsittää, miten nainen, jolla on semmoiset hengenlahjat kuin sinulla, voi elää tässä loassa ja siihen vielä uudestaankin palata. Mutta nythän on kaikki hyvin järjestetty. Luulenpa etteivät sadat ja tuhannet »kunnialliset» naiset olisi voineet vastustaa kiusausta, joka kreivissä sinua lähestyi. Sinulle onkin tämä asema nykyään ehdottomasti paras, enkä ymmärrä mistä sinä voisit parempaa toivoakkaan. Vanha ystäväsi on ylhäinen ja rikas ja hankkii sinulle kaikki mitä vaan haluat. Sinulla on yltäkylläisesti kaikkea, mitä tuhannet muut vaimot itselleen turhaan toivovat, ei ole mitään huolia, mukavuus ja loisto sinua ympäröivät ja aikasi voit käyttää oman mielesi mukaan. Etkö älyä itse, että panisit vaaraan mukavan, huolettoman elämäsi, jos alkaisit kreivin selän takana pitämään yhtyyttä jonkun toisen miehen kanssa?»
Minä kiersin käsivarteni pääni ympäri ja katselin kyynelsilmin alaspäin pitkin peittoani. »Niinpä niin», sanoin katkerasti, »mitäpä tämmöisessä nartussa muuta olisikaan kuin irstautta, rahanhimoa ja petollisuutta. Sielu ja kaipaava sydän ovat kunniallisten, säädyllisten naisten etuoikeuksia…»
»Ei, ei, ei niin!» huudahti hän ja siirtyi tuolilta istumaan vuoteeni laidalle, veti oikean käsivarteni alas ja tarttui käteeni, »sitä minä en ollenkaan tarkottanut. Sinulla on sydän, Thymian, ja sinulla on sielu. Jos minä todellakin pitäisin sinua vaan tuommoisena tavallisena »narttuna», ei minua luultavasti paljonkaan arveluttaisi poimia kirsikoita naapurin puutarhasta…»
»Tuo vertaus ei ole oikea», sanoin minä. »Voidaksesi poimia naapurin kirsikoita, täytyy sinun astua sen muurin yli, joka suojelee kunkin ihmisen yksityisomaisuutta. Mutta jos kirsikkapuu kasvaa avonaisella kentällä, niin ei se seikka, että joku henkilö on ruvennut sitä hoitamaan ja suojelemaan, anna tälle vielä laillista omistusoikeutta tuon puun kantamiin hedelmiin…»
»Sinä olet viisas, Thymian, kovin viisas», sanoi Julius, »mutta juuri sentähden että olet niin viisas, täytyy sinun ymmärtää, että kahdenkeskinen sopimus ei pysy voimassa, elleivät molemmat asianomaiset täytä siinä tekemiään sitoumuksia. Kreivi takaa sinun toimeentulosi, sinä lupaat olla hänelle uskollinen.»