Minä pistin sormet korviini päästäkseni kuulemasta mitä he sanoivat, niin hirveää se oli. Kaupunkiin päästyä purkivat miehet elävän kuormansa teurastajan puodin eteen. Sieltä tuli emäntä ulos lamppu kädessä ja hänen perässään palvelustytöt ja kisällit, ja nytkös nauru kaikui ja sukkeluuksia sateli entistä tiheämmin. Miten Osdorff pääsi kotiin, sitä en ymmärrä. Sassin palvelustytöt laittoivat Linan ja Annin sänkyyn, ja Linaa varten täytyi hakea lääkäri. Minä koetin sitä kyllä estää, mutta hän huusi kuin riivattu ja sanoi heti paikalla kuolevansa, aivan niinkuin Anni vähää ennen.
No, seuraavana aamuna tietysti koko kaupunki puhui meidän retkestämme. Neiti Lundberg lähetti meidät iltapäivällä koulusta kotiin, ja asiasta alkoi ankara tutkinto. Tulos tästä oli se, että meidät kaikki kolme erotettiin koulusta. Neiti Lundberg sanoi, että semmoista rikosta siveyttä ja hyviä tapoja vastaan ei hänen ollut vielä ennen tarvinnut koulunsa aikakirjoihin merkitä, ja että meidän esimerkkimme tulisi vaikuttamaan turmiollisesti muihin tovereihin; hänen koululleen oli elinehtona pitää kaikki huonot ainekset itsestään loitolla. Anni ja Lina ulisivat vallan surkeasti ja Anni oli niin hävytön, että yritti työntää kaiken syyn minun niskaani, mikä ei häntä kuitenkaan yhtään auttanut.
Mitä taas poikiin tulee, niin Osdorffin kävi samoin kuin meidänkin, hänet ajettiin häpeällä pois koulusta — huolimatta hänen kahdesta f:stään. Boy Detlefs ja Butenschön pääsivät asiasta varotuksella, mikä minusta oli aivan väärin, sillä ei heidän puolellaan ollut mitään muuta lieventävää asianhaaraa kuin se, että he osasivat kestää humalansa paremmin kuin Osdorff parka. Pahat kielet väittivät, että johtaja ei ollut voinut olla kovin ankara Boylle, koska rouva Detlefs toi johtajan rouvalle joka lauantai lahjaksi suuren kimpaleen voita ja tiun munia. Liekö totta, en tiedä.
Toiset tytöt itkivät yötä päivää ajatellessaan, mitä heidän vanhempansa tulevat sanomaan. Minä en yhtään. Minä tiesin kyllä, että isä ei olisi minulle vihainen. Ainoastaan Frieda tätiä muistaissani tunsin vähän levottomuutta.
Seuraavana iltana haki isä minut pois. Hän ei ollut ensinkään vihainen, haukkui vaan neiti Lundbergiä ja sanoi hänen menetelleen äärettömän pikkumaisesti ja ahdasmielisestä, kun oli meidän lapsellisen hairahduksemme niin mustaksi maalannut. Ennen kaikkea hän oli kuitenkin iloinen siitä että minä tulin taas kotiin, hän sanoi, sillä hän oli minua kovasti kaivannut. Minä olin myös iloinen.
Kotona olivat seppelöineet portin ja sen päällä oli kultakirjaimilla
»Tervetuloa.» Se liikutti minua niin suuresti, että itkin ilosta.
Kotona oli melkein kaikki ennallaan, se vaan eroa entisestä, että vanhan kyökkipiian sijalla oli nyt emännöitsijä talossa, hauskan näköinen ihminen, mutta kovin paksu. Neiti Reinhard oli hänen nimensä. Illallisen jälkeen, kun emännöitsijä oli poistunut ja Meinert mennyt jälleen apteekkiin, istui isä minun viereeni sohvalle ja keskusteli minun kanssani vakavasti, niinkuin olisin ollut jo täysikasvuinen nainen. Hän valitti että taloudenhoito tuotti hänelle paljon harmia. Nykyinen emännöitsijä oli jo neljäs kahden vuoden kuluessa. Kunhan minä varttuisin niin isoksi, että voisin ottaa koko talon komennon haltuuni, niin päästäisiin mokomasta surkeudesta. Sitten piteli hän minun päätäni vasemmalla kädellään, tarkasti kauan aikaa minun kasvojani ja silitti toisella kädellään mustia palmikkojani ja sanoi minun tulleen kauniiksi, hyvin kauniiksi. Kunhan kasvaisin isommaksi, niin saisin matkustaa hänen kanssaan kylpypaikkoihin, joissa voisin tehdä hyviä tuttavuuksia; olisi vahinko, jos minä jäisin tänne meidän nurkkalaamme homehtumaan ja joutuisin jonkun täkäläisen poroporvarin vaimoksi.
»Tiedätkö Thymi, kenen näköinen sinä olet?» kysyi isä. Ravistin päätäni.
»Äitiä sinä et muistuta. Hänellä oli pienet, miellyttävät kasvot, mutta mikään kaunotar hän ei ollut. Minulta et sinä myöskään ole kauneuttasi perinyt. Mutta pyydäppä kerta Frieda tätiä näyttämään sinulle kantaäitisi madame Claire Gotteballin kuvaa — se lienee jossain hänen rojujensa joukossa — ja siitä sinä löydät omia piirteitäsi. Hän oli ranskalainen synnyltään ja on mahtanut olla pikantti kaunotar.»
»Mitä se on: 'pikantti' kaunotar?» kysyin minä. Isä nauroi.